Kulttuuri

Ruisrock julkisti ensimmäiset ensi vuoden artistit

Shoja Lak

Koronapandemian peruessa kuluvan kesän festivaalin keskittyy Ruisrock täysillä jo ensi vuoden esiintyjäkaartiin. Ruisrockissa nähdään kesällä 2021 muun muassa hollantilainen house-tuottaja ja DJ Martin Garrix sekä yhdysvaltalainen elektronisen musiikin yhtye Major Lazer.

Pohjoismaista festivaaleille saapuu DJ-tuottaja Alan Walker (NO), poptaituri Zara Larsson (SE) ja ikoninen The Ark (SE).

Kotimaisista esiintyjistä Ruisrockiin saapuvat muun muassa Antti Tuisku, Tehosekoitin, Kaija Koo sekä Vesala. Artistikattausta täydentävät myös Cledos, Erin, Gasellit, Gettomasa, Jesse Markin, Luukas Oja, Maustetytöt, Ruusut, Ursus Factory ja Yeboyah.

Shoja Lak
Gasellit nähtiin Ruisrockin lavalla myös viime kesänä.
Gasellit nähtiin Ruisrockin lavalla myös viime kesänä.

Artistien esiintymispäivät on julkaistu festivaalin nettisivuilla. Koronapandemian vuoksi perutun Ruisrockin 2020 liput käyvät sellaisenaan vuoden 2021 festivaalilla.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.