Kulttuuri

Pelimusiikin ammattiorkesterille 200 000 euroa Kordelinin säätiöltä

Alfred Kordelinin säätiö on jakanut 900 000 euroa suuriin kulttuurihankkeisiin. Suurimman avustuksen, 200 000 euroa sai pelimusiikin ammattiorkesteri Game Music Collective (GMC). Hanke nostaa ensimmäistä kertaa esille suomalaiset pelimusiikin ammattilaiset.

Euroopan ensimmäisenä pelimusiikin ammattiorkesterina GMC on esiintynyt merkittävimmissä suomalaisissa konserttisaleissa. Yleisöt voivat kuunnella suosikkipeliensä musiikkia paitsi livekonserteissa Suomessa myös netissä ympäri maailmaa. Youtubessa GMC:n konserttitaltiointeja on katsottu lähes kaksi miljoonaa kertaa.

– Kyse on uudesta kehittyvästä musiikkigenrestä, joka tuo uutta yleisöä perinteiseksi koetun orkesterimusiikin pariin. GMC:n konserteissa 85 prosenttia kuulijakunnasta on alle 35-vuotiaita, joista suurin osa on miehiä, toteaa Kordelinin säätiön toimitusjohtaja Erik Båsk.

Kordelinin säätiön rahoituksella GMC toteuttaa pelimusiikkiäänitteen, johon kootaan korkeatasoinen kattaus suomalaista pelimusiikkia eri aikakausilta. Sovitukset 20-henkiselle orkesterille sekä mieskuorolle tehdään vuoden 2020 aikana. Julkaisukonsertti järjestetään syksyllä 2021, ja musiikkivideot julkistetaan syksyn 2021 ja kevään 2022 aikana.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

GMC:n lisäksi tukea myönnettiin Suomen Kalakirjasto – Kansakunnan kalamuisti talteen -hankkeelle 120 000 euroa, Suomen Benelux-, Lontoon-, Ranskan- ja Saksan tiede- ja kulttuuri-instituuttien yhteishankkeelle 130 000 euroa suomalaisten taiteilijoiden kansainvälistymisen edistämiseen, kansainväliselle Kaija Saariaho -urkusävellyskilpailulle 100 000 euroa ja Minna Canth -oopperatuotantoon 100 000 euroa.

Uusien kaksivuotisten hankkeiden lisäksi säätiö on myöntänyt toisen vuoden jatkorahoituksen Helsingin yliopistolle suomenhevosen alkuperää käsittelevään perustutkimukseen 150 000 euroa ja Suomalais-Ugrilaiselle Seuralle Matias Castrénin tutkimusaineistojen kokoamiseen 100 000 euroa.

Hakemuksia tuli yhteensä 130 kappaletta, joiden yhteissumma oli noin 23,4 miljoonaa euroa.

Alfred Kordelinin säätiö on yksityinen yleishyödyllinen apurahasäätiö , joka tukee tiedettä ja kulttuuria vuosittain noin viidellä miljoonalla eurolla.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.