Maria Jotunin Kultainen vasikka syntyy seitsemän teatterin yhteistyönä kirjailijan 140-juhlavuoden kunniaksi
Ohjaaja Mikko Roihan usean teatterin kanssa toteuttaman yhteistyötrilogian toistaiseksi viimeinen näytelmä on Maria Jotunin vuonna 1918 kirjoittama Kultainen vasikka. 9. huhtikuuta tulee kuluneeksi 140 vuotta Jotunin syntymästä.
Yhteistuotannossa ovat mukana Turun kaupunginteatteri, Kouvolan Teatteri, Kotkan kaupunginteatteri, Jyväskylän kaupunginteatteri, Teatteri Eurooppa Neljä, Kuopion kaupunginteatteri sekä suomalais-berliiniläinen Vapaa Teatteri.
Esityksen ohjaavan Roihan mukaan esitys on kuvaus rahan välttämättömyydestä, sen humusta ja häikäisystä – ihmisen koko olemuksesta maailmansodan keskellä. Tapahtumapaikkana on sykkivä kaupunki, jossa musta pörssi on villiä ja kaikki on kaupan.
Hankkeessa mukana olevat teatterit antavat Roihan ohjaamiin esityksiin yhden näyttelijänsä vuoden ajaksi. Esitys harjoitellaan Berliinissä, jossa nähdyn ensi-illan jälkeen se lähtee kiertämään yhteistyöteattereita. Kussakin kaupungissa on 6–20 esitystä ja yhteensä näytöksiä kertyy yli 100.
– Konsepti on osoittautunut oikein antoisaksi. Harjoituskausi Berliinissä hitsaa työryhmän tiiviisti yhteen ja kiertävä esitys tarjoaa vaihtelua sekä mukana oleville näyttelijöille että eri kaupunkien teatteriyleisöille, Roiha summaa.
Kultaista vasikkaa harjoitellaan alkukesällä Berliinissä, missä se saa myös ensi-iltansa Heimathafen Neukölln -teatterissa 26. kesäkuuta. Suomen ensi-ilta nähdään Kajaanin runoviikoilla 3. heinäkuuta. Turun kaupunginteatteriin teos saapuu 24. syyskuuta.
Kultaisessa vasikassa näyttelevät Markus Ilkka Uolevi Turun kaupunginteatterista sekä Ella Mustajärvi (Kotkan kaupunginteatteri), Satu Taalikainen (Kouvolan Teatteri), Ritva Grönberg (Kuopion kaupunginteatteri) ja Saara Jokiaho (Jyväskylän kaupunginteatteri/ Teatteri Eurooppa Neljä).
Teatterikentällä harvinaisen laajamittainen yhteistyöhanke alkoi vuonna 2017. Ensimmäinen produktio oli Orvokki Aution romaanitrilogiaan perustuva Pesärikko. Seuraavaksi teattereita kiersi sadan esityksen verran Jotunin Miehen kylkiluu.
Kirjailija Maria Jotunin syntymän 140-vuotisjuhlan kunniaksi Kultaisen vasikan saavutettavuutta lisätään tekstittämällä esitykset englanniksi ja suomeksi. Näin esitys muuttuu ymmärrettäväksi uusille katsojaryhmille. Ensi-iltojen yhteydessä järjestetään myös keskustelutilaisuuksia ja Jotunin näytelmän teemoja valotetaan erilaisten seminaarien avulla.