Kulttuuri

Ruotsin Akatemian Pohjoismainen kirjallisuuspalkinto Rosa Liksomille

Jori Liimatainen
Rosa Liksom
Rosa Liksom

Kirjailija Rosa Liksom (s. 1958) palkitaan Ruotsin Akatemian Pohjoismainen kirjallisuuspalkinnolla Tukholman pörssin suuressa salissa 1. huhtikuuta.

Tunnustuksen arvo on 400 000 Ruotsin kruunua eli noin 40 000 euroa.

Palkinnon on aiemmin saanut vain kaksi suomenkielistä kirjailijaa, Sofi Oksanen vuonna 2013 ja Paavo Haavikko vuonna 1993.

Rosa Liksom on suomalaisen kirjallisuuden merkittävä uudistaja.

Liksom voitti Finlandia-palkinnon romaanillaan Hytti nro 6 vuonna 2011 ja Pro Finlandia -mitalin vuonna 2013. Hän on myös yksi kansainvälisesti menestyneimmistä suomalaisista nykykirjailijoista. Liksom tunnetaan myös taiteilijana, näytelmäkirjailijana ja sarjakuvien kirjoittajana.

Ruotsin Akatemian Pohjoismainen palkinto jaetaan vuosittain ansioituneelle pohjoismaiselle kirjailijalle. Palkinto perustettiin Ruotsin Akatemian 200-vuotisjuhlan yhteydessä vuonna 1986, ja sitä rahoittaa Karin ja Karl Ragnar Gierow -säätiö. Viime vuonna palkinnon voitti Karl Ove Knausgård.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.