Kulttuuri

Islantilainen Sunna Gunnlaugs Trio saapuu Flame Jazziin – Verneri Pohjola suomalaisvahvistuksena kokoonpanossa

Hörður Sveinsson
Islantilainen Sunna Gunnlaugs tuo trionsa Logomoon.
Islantilainen Sunna Gunnlaugs tuo trionsa Logomoon.

Jazz City Turun kevätkausi käynnistyy perjantaina islantilaistrion vierailulla Logomossa. Pianisti Sunna Gunnlaugsin johtaman yhtyeen musiikki tarjoaa melodisia tutkielmia, joita värittävät pohjoisen kuulaat ja ajattomat sävyt.

Islantilaista indiemusiikkia ovat maailmalla tehneet tunnetuksi Björkin ja Sigur Rósin kaltaiset tähdet, mutta sikäläinen jazz on vielä melko tuntematonta. Tilannetta osaltaan korjaa kansainvälisestikin huomattu pianisti Sunna Gunnlaugs, joka kiertää parhaillaan Suomea yhtyeensä kanssa. Gunnlaugsin trion neljännelle albumille Ancestrylle tuo lisäulottuvuuksia trumpetisti Verneri Pohjola, joka esiintyy kokoonpanossa myös Turussa.

Elokuvasävellyksistäänkin tunnetun Gunnlaugsin innoittajia ovat muun muassa Keith Jarrett ja Brad Mehldau. Gunnlaugs aloitti soittamisen lapsena uruilla, koska yhdisti pianon ”tylsiin klassisiin muusikoihin”. Bill Evans Trion levyn kuuleminen kuitenkin synnytti kipinän jazzpianoon. Gunnlaugs lähti 1990-luvulla opiskelemaan musiikkia New Yorkiin ja jäi sinne asumaan useiksi vuosiksi. Kaupungin jazzkenttä vaikutti häneen merkittävästi.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Yhtyeen viimeisimmälle levylle on taltioitu muun muassa Emu Lehtiselle ja Kenny Wheelerille omistetut sävellykset sekä yllättävä kunnianosoitus Sunnlaugsin teiniaikojen idolille, George Michaelille.

Konsertti on osa Pohjoismaisen kulttuurirahaston Puls-hanketta.

Flame Jazz

Sunna Gunnlaugs Trio & Verneri Pohjola perjantaina 17.1. klo 19 Logomon Movessa (Köydenpunojankatu 14).

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.