Paraisten Beatles-yhtye matkaa seuraavaksi Pietariin

Rafael Ramos
She's Leaving Home -yhtyeen solisti Myyri Ruokolahti (keskellä) sai viimeksi paljon kehuja Brasilian keikoilla. Bassossa Anton Elmvik (vas.) ja koskettimissa Riddo Ridberg.
She's Leaving Home -yhtyeen solisti Myyri Ruokolahti (keskellä) sai viimeksi paljon kehuja Brasilian keikoilla. Bassossa Anton Elmvik (vas.) ja koskettimissa Riddo Ridberg.

Paraislainen yhtye She's Leaving Home jatkaa Beatles-kappaleiden versioidensa levittämistä eri puolilla maailmaa. Ennen joulua bändi teki seitsemän keikkaa Niteroi Beatle Week -festivaalilla Rio de Janeirossa Brasiliassa, ja seuraavaksi yhtye suuntaa matkansa Pietariin. She's Leaving Home esiintyy 16. tammikuuta Aurora Concert Hallissa viiden muun bändin kanssa Vestivity of the Beatles Music -tapahtumassa.

Yhtye soittaa pelkästään The Beatles -bändin kappaleita mutta uusin sovituksin. Laulusolisti on Myyri Ruokolahti, yhtyeessä soittavat Riddo Ridberg, kosketinsoittimet, Anton ”Helmi” Elmvik, basso, ja Oliver Tschernij, rummut ja piano.

Yhtye esiintyi elokuussa 2019 Englannin Liverpoolissa International Beatleweek -tapahtumassa muun muassa legendaarisella The Cavern Clubilla. Yleisön joukossa oli myös festivaalijärjestäjiä Venäjältä, ja yhtye sai silloin kutsun Pietariin.

Keväällä 2020 yhtye on buukattu eri Beatles-konsertteihin ja -festivaaleihin Suomessa.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.