Hawk Nelson pääesiintyjäksi Maata näkyvissä -festareille

Kanadalainen pop rock -bändi Hawk Nelson on kiinnitetty pääesiintyjäksi Maata Näkyvissä -festareille. Festarit järjestetään Turussa HK Areenalla ja Messukeskuksessa 15.–17. marraskuuta. Hawk Nelson saapuu nyt ensimmäistä kertaa Suomeen.

Hawk Nelson on julkaissut kuusi studioalbumia. Uusin albumi Made julkaistiin tänä keväänä. Made nousi nopeasti USA:n 200 myydyimmän albumin joukkoon Billboard 200 -listalle.

Vuonna 2000 perustettu Hawk Nelson aloitti uransa soittamalla kristillistä punk rockia. Bändin tyyli on sittemmin muuttunut aiempaa kevyemmäksi. Hawk Nelson on erittäin mieluisa esiintyjä Maata Näkyvissä -festareiden järjestäjille.

– Bändi on tehnyt jo verrattain ison jäljen gospelmusiikin kenttään Amerikan maalla ja nyt on mahtavaa kuulla ja nähdä heidät Suomessa, kertoo Sleyn nuorisotyönjohtaja Juha Heinonen.

Yhtye tunnettiin alkuvuosina varsin energisenä punk-henkisenä orkesterina, mutta juuri ilmestyneen äänitteensä myötä ryhmä on seestynyt sopivasti.

– Haimme nyt hieman viimevuotista rauhallisempaa pääesiintyjää ja löysimme sellaisen. Uskon, että tämä bändi löytää Suomessa tiensä nuoren seurakunnan sydämiin. Iloitsen siitä, että voimme esitellä sellaisen bändin, joka ei ole aikaisemmin käynyt Suomessa, Heinonen kertoo.

Maata Näkyvissä -festarit on yksi Euroopan suurimmista kristillisistä nuorten festareista. Tapahtuma järjestetään jo 29. kerran. Festareiden vuosittainen kävijämäärä on noin 25 000. Tapahtuman järjestävät Sleyn nuorisotyö ja Turun evankelis-luterilaiset seurakunnat. Festareiden koko ohjelma julkaistaan vappuaattona.

TS

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.