Kulttuuri

Khalid, DaBaby, Zara Larsson, Kaija Koo ja Tehosekoitin Ruisrockiin

Ruisrock
Khalid saapuu Ruisrockiin.
Khalid saapuu Ruisrockiin.

Ruisrockissa nähdään tulevana kesänä tämän hetken kuunnelluimpiin artisteihin lukeutuva yhdysvaltalainen laulaja-lauluntekijä Khalid. Nopean nousun high schoolin penkiltä maailman suurimmille esiintymislavoille tehnyt artisti sekoittelee musiikissaan soulia, popia, hiphopia ja R&B:tä.

Yhdysvalloista saapuu myös omaehtoisen rapin nouseva nimi DaBaby, joka vaikutti aiemmin kotiseutunsa Pohjois-Carolinan musiikkipiireissä Baby Jesus -nimellä. Itseoppinut artisti on tavoittanut nopeasti suuret yleisöt ja tullut tunnetuksi myös somepersoonana.

Popin tähtikaartia edustaa Zara Larsson, joka tunnetaan muun muassa elektropophiteistään Lush Life ja Never Forget You. Kansainvälisten artistien kattausta täydentää vastikään Sunshine Kitty -albumin julkaissut ruotsalaisen indiepopnimi Tove Lo.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tarjolla on lisäksi kotimaista nostalgiaa, kun lavalle nousee vuonna 2004 lopettanut Tehosekoitin alkuperäisessä kokoonpanossaan. Ruisrockissa esiintyy myös Kaija Koo, jonka voi tulevana kesänä nähdä niin Saaristo Openissa kuin Down By The Laiturissa. Myös Vesala, joka esiintyy myös Saaristo Openissa, tulee Ruisrockiin.

Muina esiintyjinä Kansanpuistossa nähdään urbaanin rapin edustaja Cledos, punkia ja rockia sekoitteleva Luukas Oja, hiphop-lupaus Mouhous sekä Maustetytöt.

– Ensimmäinen julkistus antaa esimakua tulevan kesän ohjelmistosta. Seuraavaa festivaalia tehdään entistäkin enemmän vuorovaikutuksessa yleisön kanssa, ja luvassa on paljon uutta ihasteltavaa. Festivaalialuetta uudistetaan entistä toimivammaksi, ja ohjelman tasa-arvokehitykseen panostetaan yhä Keychange-aloitteen mukaisesti, Ruisrockin promoottori Mikko Niemelä kertoo.

Ruisrock järjestetään Turun Ruissalossa 3.–5.7.2020.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.