Itsenäisyyspäivää juhlistetaan Turussa ilmaiskonserteilla

Lennart Holmberg

Itsenäisyyspäivää juhlistetaan Turussa kahdella ilmaiskonsertilla. Perinteisessä Turun kaupungin itsenäisyyspäivän juhlakonsertissa konserttitalolla kuullaan Turun filharmonisen orkesterin vieraana suomalaissellisti Leonardo Chiodo. Vapaaliput itsenäisyyspäivän kahteen konserttiin jaetaan lauantaina 23. marraskuuta kello 12-14 Turun konserttitalolla.

Konsertin ohjelmassa on Jean Sibeliuksen Finlandia sekä kaksi teosta sellolle ja orkesterille. Lisäksi kuullaan Jaakko Kuusiston Leika ja Fredrik Paciuksen alkusoitto Kungs Karls jakt -oopperasta. Konsertin päättää Paciuksen Maamme.

Sellisti Leonardo Chiodo voitti Turun XIII sellokilpailut vuonna 2018 ja eteni samana vuonna kansainvälisen Paulon sellokilpailun finaaliin. Kapellimestarina konsertissa toimii Ruut Kiiski, joka on tehnyt yhteistyötä TFO:n kanssa myös Suomi 100 -juhlavuoden oopperassa Die Kalewainen in Pochjola sekä Pauliina Isomäen oratoriossa Vuorisaarna.

Ensimmäisen konsertin alussa itsenäisyyspäivän puheen pitää kaupunginjohtaja Minna Arve. Toisen konsertin alussa puhuvat nuorisovaltuuston edustajat Aisha Abudu ja Veera Sellgren.

Konsertit toteuttaa Turun kaupunki yhteistyössä TFO:n kanssa.

Itsenäisyyspäivän juhlakonsertit Turussa, 6.12. kello 12 ja 15

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.