Helsingin kaupunginorkesterin kausikortteja voi lainata keskustakirjasto Oodista

Helsingin kaupunginorkesteri ja keskustakirjasto Oodi käynnistävät kevätkaudella 2020 yhteistyön, jonka myötä orkesterin kausikortteja voi lainata kirjastokortilla. Lisäksi neljä kaupunginorkesterin konserttia esitetään ilmaisnäytöksinä Maijansalin valkokankaalla.

Idea kausikorttien lainaamisesta kirjastosta on tänä syksynä syntynyt koripallojoukkue Helsinki Seagullsin ja Töölön kirjaston aloitteesta, ja sittemmin levinnyt maanlaajuiseksi ilmiöksi etenkin urheilupuolella. Orkesterikentällä Helsingin kaupunginorkesteri on tiettävästi ensimmäinen sinfoniaorkesteri, jonka kausikortteja voi lainata kirjastosta.

– Keskustakirjasto Oodi on ainutlaatuinen osallistumisen, yhdenvertaisuuden ja sivistyksen paikka ja suunnannäyttäjä tulevaisuuden kirjastolle. Olemme iloisia, että voimme tiivistää näin Töölönlahti-yhteistyötä kaupungin sisällä ja laajentaa Helsingin kaupunginorkesterin musiikillisen annin osaksi Oodin tarjontaa kaikille helsinkiläisille, Helsingin kaupunginorkesterin intendentti Aleksi Malmberg sanoo.

– Oodissa iloitsemme jälleen uudesta yhteistyömahdollisuudesta naapurien kanssa ja siitä, että saamme lisää musiikkisisältöä palveluihimme. Arvostamme kaikenlaista uuden kohtaamista ja erilaisten yleisöjen houkuttelemista uusiin palveluihin, Oodin johtaja Anna-Maria Soininvaara toteaa.

Lainattavissa on kaksi kausikorttia / neljä konserttisarjaa, yhteensä kahdeksan kausikorttia. Yhdellä kirjastokortilla voi kerrallaan lainata kaksi kausikorttia. Kyseessä on 14 vuorokauden pikalaina, jota ei voi uusia tai varata.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.