Kirja-arvostelut

Maailmankirjat järjestykseen

Juha Siro: Babel – Tampereen runot. Palladium 2013. 166 s.

Tamperelainen Juha Siro julkaisee kahdeksantena teoksenaan kirjan, joka on kypsynyt kirjailijan omien saatesanojen mukaan koko hänen tähänastisen tuotantonsa ajan. Informaatioähkyä poteva kirjailija jäsentää erilaiset huomiosta kilpailevat tekstit tajuntansa lävitse, luoden näin oman ’maailmansa’.

Siro kokeili erilaisia kerronnan keinoja, keräten materiaalinsa muun muassa Google-hauin, jo edellisessä romaanissaan Linnun muotokuva (Like 2011). Kollaasin keinoin koottu Babel -runoelma korostaa nykyiselle postmodernille ajallemme ominaisesti subjektiivista maailmankuvaa.

Maailmassa on teoksen eetoksen mukaisesti yhtä monta keskusta kuin on ihmistäkin, ja Siron ollessa kyseessä maailmantorni rakentuu Näsijärven ja Pyhäjärven väliselle kannakselle. Runoelma on kunnianosoitus Viljo Kajavan Tampereen runot -teokselle (1966).

Ihmisen
ääni

Siro on koostanut teoksensa tietoverkoista, päivälehdistä ja kirjoista. Suurena teemana on aika – kaiken samanaikaisuus, toistuvuus. Aika ennemmin kertautuu ja kiertää kehää kuin etenee lineaarisesti.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

On sanottava, että itseäni jossakin määrin häiritsee kirjallisten lähteiden suuri osuus tekstimassasta. Teoksen maailma on vaikuttaa aluksi kokoelmalta erilaisia aikakäsityksiä, mytologioita ja ideologioita. Subjektiivisuutta korostavaa tematiikkaa olisivat tukeneet paremmin huomiot siitä, kuinka (ihmisen) maailmaa eivät hallitse ideologiat ja aatteet, vaan samat halut ja tarpeet, jotka kaikki ihmiset jakavat.

Kuten Siro fragmentissa 250 kirjoittaa: ”fyysikot tutkivat aikaa ennen alkuräjähdystä, runoilijat / tekevät kauhistuttavan yksinkertaisia havaintoja.” Juuri näitä yksinkertaisia ja henkilökohtaisia havaintoja olisin toivonut kirjaan enemmän, jäsentämään verkkouutisista ja kirjoista lähtöisin olevaa tekstimassaa. Teos on edellä mainitusta syystä paikoitellen raskassoutuinen.

Lukukammiosta
kadulle

Babel on lopulta rohkea yritys, onnistunutkin, mutta kokonaisuudesta jää silti vaikutelmaksi, että konsepti on vienyt toteutusta ja luettavuutta hieman liiaksi. Monet kokevat Babeliin vertautuvan Jarkko Laineen Sanomalehtien kahinassa maailman hiljaisuus –runoelmankin (2001) lähes lukukelvottomaksi, mutta itselleni Laineen myöhäisteos onnistuu pitämään mielenkiinnon yllä.

Turun edesmenneeltä underground-mieheltä Siro olisi voinut lainata ripauksen rock’n’rollia, uskallusta ja henkilökohtaisuutta. Siron uutukainen kun on maailmankirja sellaisena kuin se lukukammiossa ja aamukahvipöydässä muodostuu.

Maailma on ’tuolla jossain’. Kaikkien sotien, luonnonmullistusten ja suhteellisuusteorioiden sijaan subjektiivisuutta korostava kirjailija olisi voinut kulkea useammin ihmisenä ihmisten joukossa.

Lopulta kärsivällinen lukija kuitenkin palkitaan, ja teos jäsentää omaa ja lainattua loppua kohden yhä nautittavammin, suoden lukijalle myös runollisia elämyksiä, käsitteellisten pohdintojen tueksi.