Juhannusfestareille riitti väkeä – kolmella festivaalilla yhteensä 75 000 kävijää

Henrik Savonen
Sanni villitsi ja laulatti yleisöä kaikilla kolmella juhannusfestivaalilla. Arkistokuva Ruisrockista vuodelta 2016.
Sanni villitsi ja laulatti yleisöä kaikilla kolmella juhannusfestivaalilla. Arkistokuva Ruisrockista vuodelta 2016.

Vaikka monille juhannusperinteeseen kuuluukin mökkiranta ja sauna, houkuttivat juhannusfestivaalit hyvin väkeä viikonlopun aikana.

Himos Juhannus -festivaali juhlittiin helteisessä ja aurinkoisessa säässä. Festivaali keräsi viikonlopun aikana yhteensä 39 000 keskikesän yöttömän yön juhlijaa. Raumalla RMJ keräsi Otanlahden urheilukentälle ja rantahiekalle yhteensä noin 22 000 kävijää. Tahko Juhannus -festivaali teki oman kävijäennätyksensä 14 000 juhannusjuhlijalla.

Himos Juhannuksen viikonlopun tähtihetkiä olivat muun muassa torstain päättänyt JVG, perjantaina yleisöä villinneet Gasellit sekä koko Himos Parkin yhteislauluun johdattaneet SANNI ja Pikku G.

RMJ:ssa perjantain kohokohtiin kuului Bomfunk MC’s paluukeikka, joka huipentui kokoonpanon superhittiin Freestyler. Lavalle nousivat 13 vuoden tauon jälkeen alkuperäisjäsenet Raymond Ebanks ja Ismo Lappalainen sekä tuottaja Jaakko Salovaara.

Tahkolla keskikesän juhlaa käynnisteltiin ysäribändi Movetronin tahtiin. Kolmen päivän aikana Tahkolla myytiin loppuun viikonlopun kaikki VIP -lipputyypit sekä ennakkoon kaikki leirinnän auto -ja caravanpaikat.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.