Anni Sumari: Olen kiivas kuin Jumala. Like. 113 s.
Anni Sumarin runoissa poeetan osana on olla intohimoinen viettien orja, ’arpinen lemmen soturi’. Olen kiivas kuin Jumala on prosaistina aloittaneen runoilijan kolmastoista teos. Vaikka teoksen rappioromantiikassa on paljon samaa kuin Arto Mellerin tuotannossa, ovat Sumarin runot ennen kaikkea naisen taisteluhuutoja.
Kokoelman naissoturi haastaa miesten kirjoittamat mytologiat. Runoissa yhdistyvätkin, Sumarin tuotannon eri puolille ominaisesti, vanhat mytologiset kertomukset ja populaarikulttuurin uho ja kapina.
Teoksen sivuilla puolustajansa saavat kohtalokkaat naiset Louhesta Greta Garboon. Osan teoksen runoista voi nähdä roolirunoina, joissa samaistutaan erilaisiin vahvan aseman saavuttaneisiin naisiin, jotka miesvaltainen kulttuuri on kokenut uhkana.
Sympatiaa
sielunviholliselle
Sumari ammentaa voiman runoihinsa henkilökohtaisesta, vaikka tuo henkilökohtainen toisinaan onkin lainattua. Runojen naissoturi on eräänlainen alter ego, tietenkin osaltaan liioiteltu hahmo. Puheenomainen ilmaisu luo kuvaa tunnustuksellisuudesta. Mielestäni kaikki ilmaisut eivät aivan sovi kokijan suuhun, mutta tämä saattaa olla myös sukupolvikysymys.
Rock-kulttuurille leimallisesti kokoelman runoissa flirttaillaan paholaisen kanssa, ja kokoelman kolmas osasto on eräänlainen Sumarin Sympathy for the Devil. Näissä runoissa rimpuillaan käsiraudoissa ja pakkopaidassa, kapinoidaan ja eletään rajalla, samaistutaan luottamuksen pettäneeseen enkeliin.
Lucifer edustaa runoissa halua kokea itse, kyseenalaistaa. Se, että vanhoja myyttejä kumotaan rock-mytologialla, on tietysti osoittanut ohuutensa jo aikoja sitten. Runot, joissa pääasiallinen koukku on kuvaston ja ilmaisun vimmaisuus, liikutaan aina hurjan ja haukotuttavan veteen piirretyllä viivalla.
Suvannoton
säevyöry
Runoilijan voimakas, itseään ja lukijaa säästelemätön naiskokijan monologi tempaa kuitenkin mukaansa vastustamattomasti, vaikka koenkin jotkin Sumarin aiheet luotaantyöntävinä. En vain osaa innostua väkivaltaisesta uhosta, vaikka se olisi miten motivoitua.
Toisaalta kuvatunkaltainen itsensä puolustamisen pakko on valitettavasti arkipäivää tuhansille suomalaisnaisille. Mikään helppo teos Olen kiivas kuin Jumala ei siis missään nimessä ole, vaikka sanookin sanottavansa kursailematta, päin kasvoja.
Ilmaisu tasapainoilee koko ajan rajalla: onko jokin elementti mukana vain shokeeraamassa, onko teoksen ääni liian yksipuolinen, ja niin edelleen. Sumarin säevyörytys on nimittäin sen verran kiivasta, että itse kaipaan välillä suvantovaiheita. En siksi, etten kestäisi kyydissä, vaan koska näen, että näin teos saisi pidettyä otteessaan pidemmän aikaa kerrallaan.
Vastaansanomattomasti teoksen runot kuitenkin piiriinsä sulkevat, ja vaikka toisinaan runojen rytmitys tuntuu hieman keinotekoiselta, tulee voimakas vyörytys ajoittain jopa lukijan ihon alle.
