Naantalin musiikkijuhlilla tehtiin uusi yleisöennätys

Esko Keski-Oja
Naantalin musiikkijuhlien puistokonsertti Kultarannassa lauantaina 9. kesäkuuta oli viimeistä paikkaa myöten täynnä.
Naantalin musiikkijuhlien puistokonsertti Kultarannassa lauantaina 9. kesäkuuta oli viimeistä paikkaa myöten täynnä.

Naantalin musiikkijuhlien lauantaina päättynyt 40-vuotisjuhlafestivaali oli menestys kaikilla mittareilla. Monipuolinen ohjelmisto sai kävijämäärän kipuamaan uuteen ennätykseen, lähes 20 000:een. Edellinen ennätys oli toimitusjohtaja Tiina Tunturin mukaan hieman yli 16 000 kävijää.

Korkeatasoinen festivaali on luvassa myös ensi vuonna. Pianisti Grigori Sokolov konsertoi Naantalissa parin vuoden tauon jälkeen. Orkesterivierailuista on jo varmistunut Okko Kamun johtama Sinfonia Lahti, jonka solistina soittaa pianotaiteilija Barry Douglas.

Lisäksi Naantalin musiikkijuhlat on tilannut Olli Kortekankaalta kantaesityksen, joka esitetään vuoden 2020 juhlilla. Vielä nimetön teos on konsertto sellolle ja kamariyhtyeelle, ja solistina toimii juhlien taiteellinen johtaja, sellisti Arto Noras.

Naantalin musiikkijuhlat on yksi Suomen vanhimmista ja arvostetuimmista musiikkifestivaaleista. Musiikkijuhlat järjestetään aina kesäkuun alkupuoliskolla.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.