Kesän avannut Saaristo Open teki yleisöennätyksen: keräsi yli 20 000 kävijää

Eero Saarikoski
Nostalgiahuuma pyyhkäisi yleisön yli 2000-luvun alun supersuositun teinitähden astuessa lavalle. Pikku G sai yleisön laulamaan sujuvasti mukana.
Nostalgiahuuma pyyhkäisi yleisön yli 2000-luvun alun supersuositun teinitähden astuessa lavalle. Pikku G sai yleisön laulamaan sujuvasti mukana.

Kesän festivaalikauden viikonloppuna avannut Saaristo Open teki uuden kävijäennätyksensä.

– Unelmalta tuntuva kävijätavoite rikottiin ja 20 000 kävijän raja ylitettiin heittämällä, kertoo tapahtuman promoottori Kalle Keskinen tiedotteessa.

Kaarinan Hovirinnan rannassa 7.–8. kesäkuuta järjestetty festivaali vietti kymmenvuotisjuhlavuottaan. Juhlavuosi toi Kaarinaan Suomen eturivin artisteja kuten Ellinooran, Juha Tapion, J. Karjalaisen, Olavi Uusivirran ja Chisun.

Viime vuonna festivaali keräsi noin 12 000 kävijää. Tänä vuonna kävijätavoite oli 20 000, jonka saavuttamiseksi aluetta laajennettiin ja päälava sai rinnalleen Rock Academyn nimikkolavan. Uutta oli myös lauantaina järjestetty, hyvän vastaanoton saanut Saaristo Junior -festivaali, jonka esiintyjiä olivat muun muassa Benjamin Peltonen, Aleksanteri Hakaniemi ja Lukas Leon.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.