Paula Vesala saa ensimmäisenä naisena Reino Helismaa -palkinnon

Jane Iltanen
Paula Vesala keikalla Turun Gongissa vuonna 2016.
Paula Vesala keikalla Turun Gongissa vuonna 2016.

Laulaja ja lauluntekijä Paula Vesala saa tänään perjantaina Reino Helismaa -palkinnon. Vesala on ensimmäinen nainen, joka saa kyseisen palkinnon.

Työväen Sivistysliitto TSL ry jakaa Reino Helismaa -palkinnon ansioituneelle suomalaiselle viihteen tekijälle. Palkinnon suuruus on 4 000 euroa ja se jaetaan TSL:n päättämänä ajankohtana 3–5 vuoden väliajoin.

PMMP-yhtyeestä tuttu ja sittemmin omalle soolouralle lähtenyt Vesala on tehnyt musiikkia niin eturivin artisteille kuin esimerkiksi lukuisille teattereille Suomen Kansallisteatterista lähtien. TSL kuvailee Vesalaa hätkähdyttävän monipuoliseksi lauluntekijäksi.

– Helismaan perintöä hän kantaa tekemällä omaa musiikkiaan sekä tuottamalla monipuolisena ammattilaisena kappaleita useissa eri tyylilajeissa kollegoilleen, TSL:n tiedotteessa todetaan.

Vesala saa kiitosta esimerkiksi siitä, että hän on tehnyt käännöksen musikaaliin Kristina från Duvemåla (Anderson/Ulvaeus – Svenska Teatern). Myös yhteiskunnalliset asiat ovat nousseet hänen teksteissään esiin. Hän on käsitellyt muun muassa sotaan liittyviä teemoja kirjoittamassaan Afganistan-näytelmässä. Vesala on myös kääntänyt musikaali- ja näytelmämusiikkia suomeksi.

Reino Helismaa -palkinnon ovat aikaisemmin saaneet Vexi Salmi (1989), Jaakko Teppo (1994), Sauvo Saukki Puhtila (1999), Martti Syrjä (2004), Heikki Hector Harma (2009) ja Heikki Salo (2014).

Helismaa oli monipuolinen musiikintekijä ja viihdetaiteilija. Hän teki yli 5000 laulun sanoitusta, 32 elokuvakäsikirjoitusta, yli 100 radiohupailua ja kahdeksan näytelmäkirjoitusta.

Palkinnon luovuttaa TSL:n puheenjohtaja Ilkka Kantola ja Helismaa-palkintolautakunnan puheenjohtaja ja muusikko Timo ”Tipi” Tuovinen. Tänä vuonna TSL:n perustamisesta tulee kuluneeksi sata vuotta.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.