• Elina Izarra Ollikainen: Paperittomat, Rakastajat-teatteri, ohjaus Elina Izarra Ollikainen, puvut Pauliina Koivunen, puulaatikot Keijo Koivumäki, valot Hanna Siivola ja Riikka Hakala, valokuvat Katja Tähjä, videotekniikka Einari Vuorinen, äänet ja musiikki Joonas Laakso. Esitys Turun kaupunginteatterin Sopukassa 1.3.
Olga, Luis ja Zara ovat kotoisin eri maista. He ovat eri-ikäisiä ja heidän elämäntarinansa ovat erilaiset. Silti yhteinen piirre määrittää heidät ja kirjoittaa heidän kohtalonsa. Kaikki kolme ovat paperittomia.
Porilaisen Rakastajat-teatterin näytelmä perustuu paperittomien siirtolaisten haastatteluihin, jotka on julkaistu Kaisa Viitasen ja Katja Tähjän teoksessa Paperittomat (HS Kirja, 2010). Elina Izarra Ollikainen on kiteyttänyt haastateltujen ihmisten kokemukset kolmeen roolihahmoon.
Luis pakenee Mauritiukselta henkensä edestä ja päätyy sattumien kautta Helsinkiin. Pienelle pojalleen parempaa elämää toivovan Zaran tuovat Irakista salakuljettajat. Valkovenäläinen Olga rakastuu suomalaiseen mieheen ja jatkaa Lontoossa aloittamiaan opintoja Suomessa.
Vaikka jokaisen roolihahmon tarina on erilainen, niitä yhdistää jatkuva tietoisuus omasta muukalaisuudestaan, kaipaus löytää itselleen koti sekä vaikeus sopeutua ja tulla hyväksytyksi uudessa kulttuurissa. Elämä on kuin vuoristorata, vastoinkäymiset ja ilon hetket seuraavat toisiaan. Epävarmuus kulkee mukana kaikkialle ja paisuu lopulta epätoivoksi karkotuspäätöksen muodossa.
Kuulemisen
arvoinen tarina
Rakastajat-teatterin Paperittomat tulee iholle. Izarra Ollikainen ohjaa riisutun ja rauhallisen näytelmän, joka ei sorru osoittelemaan syyttävästi tai mässäilemään vaikealla aiheella. Näytelmän läpi kulkee toivo paremmasta huomisesta. Lavalla kertomukset puhuvat eri kieltä suomalaisissa kahvipöydissä liian usein käytyjen keskustelujen kanssa.
Ilman papereita on hauras kuin paperi. Miia Lindström, Kari Hevossaari ja Angelika Meusel rakentavat roolinsa sanojen kautta. Maskiksi riittävät silmissä kimaltavat kyyneleet ja ihokarvat pystyyn nostavat kylmät väreet. Kyse ei ole siitä, mitä lavalla näkee, vaan miten sen kokee. Tunnelmaa virittävät taidokas valaisu ja Katja Tähjän valokuvaprojisoinnit.
Yleisö istuu kahdessa katsomossa vastapäätä toisiaan. Itsestään tulee kiusallisen tietoiseksi. Yllätyn siitä, miten naiivi todellisuudessa olen ja miten vähän tiedän. Verrattuna Olgaan, Luisiin ja Zaraan sekä heidän esikuviinsa, olen elänyt uskomattoman suojattua elämää. Esityksen päätteeksi voin vain olla kiitollinen, että Rakastajat-teatteri kertoi heidän tarinansa.
