Kulttuuri

Queen-musikaali soi vapautta

Queen-musikaali kuultiin Turun ensi-illassaan Turkuhallissa tiistaina. TS/Timo Jerkku
Queen-musikaali kuultiin Turun ensi-illassaan Turkuhallissa tiistaina. TS/Timo Jerkku

Queen-musikaali We Will Rock You teki kiertueversiossaan ihmeitä: bändi soi massiivisen äänentoiston välittämänä jopa vaikuttavammin kuin Lontoossa alkuperäisessä teatterissa, ja laulajatkin kykenivät lähes samaan tasoon.

Teos on muutenkin sen tason hengennostattaja, että tavallisesti vaivautuneet suomalaisetkin yhtyivät ilonpitoon HK-areenalla

Viime vuonna kymmenen vuotta täyttänyt musikaali tuntuu vain parantavan juoksuaan. Yleisö on ottanut esityksen omakseen, jopa fanaattisesti.

Älykkönä tunnetun Ben Eltonin tarina sitoo Queenin kappaleet vaikuttavaan antiutopian kuvauksen. Eletään etäällä virtuaalisessa tulevaisuudessa iPlaneetalla, jota johtaa valtava Globalsoft-korporaatio. Ihmiset toimivat ja ajattelevat samalla tavalla.

Ga Ga -kakarat kikattavat samoille jutuille ja pukeutuvat samanlaisiin vaatteisiin Killer Queenin ja hänen salaisen poliisin päällikkönsä johtamalla planeetalla, jossa musiikki-instrumentit on kielletty. Nehän ovat yksilöllisen ilmaisun ja siis kapinan välineitä.

Queen-musikaali esitettiin Turkuhallissa tiistaina. Esitys on myös keskiviikjko-iltana.

Queen.musikaali rantautui Turkuun.
Queen.musikaali rantautui Turkuun.