• Marjo Heiskanen: Kollaan kenttäpapin tarina. Siltala. 708 s.
Marjo Heiskasen teos Kollaan kenttäpapin tarina on tutkimus kirjoittajan isoisästä Jorma Heiskasesta. Tutkimus on tosin liian viileä sana. Kirjoittaja pyrkii intohimoisesti selvittämään alle kolmekymmenvuotiaana kaatuneen – tai kadonneen – isoisänsä arvoituksen.
Jorma Heiskanen oli työläiskodin poika, mutta jo nuorena voimakkaasti oikeistoon suuntautunut, Akateemisen Karjala-Seuran hengen läpitunkema Hän toimi luutnantin arvoisena sotilaspappina kovien taistelujen Kollaalla, Laatokan Karjalassa, Talvisodan aikana KTR 12:n patteriston pastorina.
Jorma Heiskanen on toisaalta stereotyyppinen hahmo, eräänlainen sotakiihkoilija, toisaalta ehjän ja vilpittömän vakaumuksen mies, suoran tien kulkija. Kirjeiden ja Heiskasen päiväkirjan avulla piirtyy kuva paitsi hänen isänmaallisuudestaan myös hänen rakastumisestaan Enni Kiiskiseen, Ennuliin. Heiskasen päiväkirjan tekstit ovat sotilaallisen niukkoja, kirjeet tyystin toisenlaisia, henkilökohtaisempia. Päiväkirjasta ilmenevät vaaralliset tilanteet on kirjeissä lievennetty mahdollisimman tarkkaan.
Sodan muottiin
valettu
Heiskasen henkilökohtaista rohkeutta ei voi kiistää. Hän liikkui säännöllisesti etulinjan asemissa. Tykistökeskityksissä hän nähtävästi säilytti hermonsa ihailtavasti. Maaliskuun rauhanteko oli hänellä yhtä kova tai kovempikin isku kuin venäläisten pahimmat hyökkäykset.
Ammattiupseereja hän halveksi yllättävän voimakkaasti. He olivat muutamia harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta hänen mielestään kelvotonta joukkoa. Oma patteriston päällikkökin kunnostautui lähinnä korsussa piileskelyssä ja ryyppäämisessä. Hyökkääjä torjuttiin reserviupseerien ja asevelvollisten voimin. Papissa pahennusta herättäneeseen kiroiluunkin syyllistyivät lähinnä aktiiviupseerit! Reserviupseerien suurta panosta korosti myös Mannerheim.
Pastori Heiskasen mentaliteetti oli sodan muottiin valettu. Hartaushetket ja ehtoollisen jakaminen olivat hänelle tietysti äärimmäisen tärkeitä. Ja seurakunta oli vastaanottavaista. Heiskanen puhui AKS-paatoksella uhrimielestä ja ryssän vastustamisesta. Hän oli aivan vakuuttunut, että Jumalan avulla vihollinen lyötäisiin. Suhde Saksaan oli kaksijakoinen. Kulttuurisesti ja aatteellisesti se oli lähellä, mutta talvisodassa siltä ei apua herunut.
Ryssittely oli Heiskaselle aivan luonnollista eikä hän suhtautunut erityisen kunnioittavasti vihollisen kaatuneisiin. Luutnantti Juutilainen, kuuluisa Marokon kauhu, teki kuolleesta, jäätyneestä venäläissotilaasta tienviitan. Heiskasella ei ollut mitään huomauttamista siihen.
Katosi
jatkosodassa
Kaunista ja liikuttavaa on lukea Jorman ja Ennulin rakkaussuhteen kehittymisestä, mikä päätyi onnelliseen mutta lyhyeeseen avioliittoon. Heiskanen oli tietyllä tavalla määräilevä hahmo, mutta ei ole epäilystä hänen rakkaudestaan Ennuliin. Pastori oli patriarkaalinen mutta huolehtiva ja vähän mustasukkainenkin sulhasmies, jota kiusasi muun muassa nuorikon tanssiminen muiden kanssa (ja tanssiminen ylipäänsä). Sodan aikana alkoi myös perheenlisäyksen odotus. Oma vaikeutensa aiheutui anoppien vaikutuksesta.
Välirauhan aikana Heiskanen kirjoitti kirjan Kenttäpappina Kollaalla. Rakenteeltaan hyvää kirjaa Marjo Heiskanen kritisoi sodan ajan korkealentoisesta tyylistä. Se oli kuitenkin vilpittömästi Heiskasta itseään.
Parkanossa pappina välirauhan aikana toiminut Heiskanen astui jatkosodan alettua heti palvelukseen. Hänestä tuli rintamakirjeenvaihtaja. Hän katosi pian sodan alettua kesäkuun lopussa 1941. Heiskasen ruumista ei löydetty, ja näyttää ilmeiseltä, että hän joutui vangiksi ja vietiin jollekin sotavankileirille, jossa hän menehtyi. Vuonna 1948 hänet julistettiin kuolleeksi, mutta Ennulin toivo hänen paluustaan kesti 1990-luvulle.
Marjo Heiskanen kipuilee oikean isoisänsä löytämiseksi. Mitään ”oikeaa” isoisää ei tietysti ole. Heiskanen oli kuollessaan tai kadotessaan vielä nuori mies. Pastorin elämänkaaresta ja hänen aatteidensa mahdollisesta muuttumisesta tai lieventymisestä on mahdotonta sanoa mitään. Rehellisesti Marjo Heiskanen myöntää sen, että venäläisiä nähdessään hänen mieleensä tulee väkisinkin kuvia isoisästä. Ammuttiinko hänet, kidutettiinko häntä, kuoliko hän aliravitsemukseen?
