Kulttuuri

Kreikkalaiskliseet kumpuavat todellisuudesta

Yksi Nörtti-kirjojen hulvattomimpia hahmoja on Nörtin kreikkalainen isäpuoli Jorgos, joka on varsin temperamenttinen ja isänmaallinen persoona. Jorgos selviytyy huonolla suomellaan vaativistakin pulmista – toisinaan hieman kyseenalaisin keinoin, mutta aina ehdottoman sydämellisesti.

Kirjailija Aleksi Delikouras on viettänyt Kreikassa useita kesiä, sillä hänen isänsä on kreikkalainen.

– Hän on kyllä Jorgoksen kaltainen, Delikouras nauraa.

Delikouras kertoo, että monissa Jorgoksessa ilmenevissä kreikkalaiskliseissä on vankka todellisuuspohja.

– Kreikkalaiset ovat hyvin itsetietoisia – itsensä ja kansan puolustaminen sekä identiteetti ovat hyvin tärkeitä, kenen tahansa ei anneta hyppiä naamalle.

Kreikkalainen ja suomalainen kulttuuri ovat kirjailijan mukaan todella erilaisia.

– Nuoret toimivat siellä ihan eri tavalla kuin täällä. Monet kreikkalaisnuoret eivät esimerkiksi käytä Facebookia, vaan vapaa-ajan vietto perustuu ulkona tehtäviin asioihin ja kahviloihin.

Viimeaikaiset uutiset Kreikasta saavat Delikourasin surulliseksi.

– Uutisointi Kreikasta on huonoa ja hyvin yksipuolista. Suomalaiset saavat helposti sellaisen kuvan, että kreikkalaiset ovat laiskoja eivätkä tee töitä ja ovat ajautuneet taloudelliseen lamaan sen takia. Se ei pidä ollenkaan paikkaansa. Itse olen huomannut, että Kreikassa tehdään viikossa paljon enemmän työtunteja kuin Suomessa.

TS–STT

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.