• Marko Niemi & Miia Toivio: Suut. Poesia 2012. 71 s.
Marko Niemen ja Miia Toivion yhteinen julkaisu, Suut, on Poesian julkaisulinjan mukaisesti teos, jossa runouden tuoreimmat virtaukset näkyvät ja kuuluvat. Toivio ja Niemi ovat Osuuskunta Poesian alkuperäisjäseniä. He myös esiintyvät yhdessä ääniruno-duona, ja yhteisteos on mitä suurimmassa määrin kielen äänteellisyydellä ja rytmillä herkuttelevaa runoutta.
Toivion ja Niemen teoksesta voisi kirjoittaa pitkän sepustuksen nykyrunon teoreettisista taustaoletuksista. Mikseipä sekin olisi kiinnostavaa, mutta päällimmäiseksi nousee runojen vitalistinen, riemukas syke, joka peittää alleen viiltävän kriitikon katseen ja kokeellisuuksien lokeroimisen. Suut-kokoelmaa tulee lukea kaikin aistein.
Merkin päässä
epätoivosta
Rakastuneilla on monesti yhteinen kieli, jossa keskeistä ei ole niinkään viestien virtaaminen kahden ihmisen välillä, vaan ruumiillisen kiintymyksen jatkaminen sanoin, tilan luominen rakkaudelle.
Teoksen kielessä korostuu materiaalinen puoli, äänteellisyys ja visuaalisuus. Kielirunoudesta ei kuitenkaan varsinaisesti ole kyse, eikä teos pelkisty valvotuissa olosuhteissa tehdyksi kielikokeeksi, jossa merkityksen osuus olisi puristettu minimiin.
Tekijät leikittelevät kielen horjuvalla luonteella, jossa yhden merkin muuttaminen tai lisääminen muuttaa koko lauseen merkityksen täysin toiseksi.
Herkullisimmillaan tämä on esimerkiksi sivun 30 runossa, jossa ”aavan yön” epätoivo vaihtuu ”laavan lyömäksi” intohimoksi.
Runoissa on eroottista latausta ja rakkauteen olennaisesti kuuluvaa huumoria ja iloa. Huumori on läsnä paitsi rohkean aistillisissa kuvissa, myös leikillisessä ilmaisussa. Juuri rakkauden kieleen kuuluu leikillisyys, jopa kornius.
Siinä missä Toivion ja Niemen runot tuntuvat ilmentävän kahden kokijan valumista yli rajoiltaan yhteiseen kielen ja rakkauden leikkiin, tekijöiden kokoelman osaksi suomentamissa Jackson Mac Low’n teksteissä on vahva keskeislyyrinen kokija, rakkauden tuottaman pettymyksen jälkeen rajoilleen palannut mies.
Rakkausrunouden
raikas uudistaja
Teos on siis osana sitä moderninjälkeistä liikehdintää, jossa tekijä löysää suitsia, ja antaa kielen rytmin sekä sattumanvaraisten assosiaatioiden viedä. Toivion aiemmassa tuotannossa läsnä olleet viittaukset suomalaisiin klassikoihin ovat nyt mukana hienovaraisemmin. Runoutta onkin runoteosten sivuilla parempi uudistaa kirjoittaen kuin reflektoiden, ja jatkuva tietoinen viittaaminen traditioon alkaa olla jo liikaakin hyödynnetty keino.
Niemi ja Toivio kokoavat oppineisuutensa ja kirjallisen sivistyksensä pohjalta uudenlaisen rakkausrunokokoelman, jonka teemat ovat ikiaikaisia, ilmaisukeinot nykyaikaisimpia.
Runoilijat laittavat itsensä likoon rakkauden kielipelissä. Tämä tekee kokoelmasta henkilökohtaisen, sen olematta silti tunnustuksellinen.
Suomalainen rakkausrunon traditio on poikkeuksineen varsin viivasuinen ja vakava. Tyylikäs ja harkittu, mutta riemukas Suut rohkaisee pysymään uskollisena rakkaudeksi kutsutulle hulluudelle.
