007 Skyfall. Ohjaaja Sam Mendes. Kinopalatsi 1, 2, 6. K16. 2 h 24 min.
Daniel Craigin hyppääminen agentti 007:n nahkoihin alkoi näyttävällä Casino Royalella (2006). Siihen verrattuna seuraava Bond-elokuva Quantum of Solice (2008) oli melkoinen mahalasku. Onneksi kuitenkin tuore 007 Skyfall (2012) on tullut pelastamaan tilanteen. Sam Mendesin (American Beauty, Matkalla Perditioniin) ohjaama elokuva korjaa sopivasti edellisen elokuvan virheet, vaikka ei Bond-saagan kaikkein parhaimpiin saavutuksiin ylläkään.
Juoni alkaa tavanomaisella toimintajaksolla. Julma palkkamurhaaja Patrice (Ola Rapace) on saanut käsiinsä kovalevyn, joka sisältää Englannin turvallisuuden kannalta hyvin tärkeätä tietoa. Tapellessaan murhaajan kanssa junan katolla Bond saa vahingossa kollegansa (Naomie Harris) ampuman luodin rintaansa ja putoaa junaradan alla virtaavaan jokeen.
Bondin luullaan kuolleen rytäkässä, joten hän päättää kadota ja aloittaa uuden elämän. Eläkepäivät palmusaarella jäävät kuitenkin haaveeksi, sillä agentti saa kuulla, että hänen pomoaan M:ää (Judi Dench) kohtaan on suunnattu vakava terrori-isku. Bond palaa elävien kirjoihin selvittämään tapausta.
Kaiken takana on elokuvan alussa vilahtanut kovalevy. Bond lähtee jahtaamaan Patricea kiivaaseen tahtiin. Mutta tämä onkin vasta alku kaikelle. Koko terroristihankkeen takana tuntuu olevan jo miltei unohduksiin jäänyt hahmo M:n menneisyydestä.
ritari kuin maailman kädenkäänteessä pelastava sankari.”
Vakavailmeinen agentti
Pätevänä henkilöohjaajana tunnetun Mendesin käsissä Bondin hahmo syvenee entisestään. Sarjan elokuville monesti tyypillinen supersankarimaisuus on karsiutunut 007 Skyfallissa miltei olemattomiin. Bond on inhimillisempi kuin ehkä koskaan aikaisemmin. Hän on haavoittuvainen, syvästi tunteva väkivallan virkamies, jonka sielua lapsuudessa koettu tragedia jäytää. 007 Skyfallissa Bond on pikemminkin surullisen hahmon ritari kuin maailman kädenkäänteessä pelastava sankari.
Myös kyynisyys on vahvasti läsnä agentti 007:n hahmossa, tällä kertaa synkempänä kuin koskaan. Muutama tarvittava one liner elokuvassa heitetään, mutta muuten Bond pitää kasvonsa melko lailla peruslukemilla. Meno on niin vakavaa, että peuhaaminen eri naisten kanssa ei agenttiamme tunnu erityisemmin kiinnostavan. Elokuvassa Bondin elämän tärkeämmäksi naiseksi kohoaa M, joka on yhdistelmä sekä pomoa että äitihahmoa.
Mendesin tyyli ohjata näyttelijöitä huippusuorituksiin näkyy tässäkin elokuvassa. Craig onnistuu jälleen kerran hienosti sisäistämään Bondin hahmon. Dench yhdistää näyttelijätyössään M:n hahmoon vankan itseluottamuksen ja haavoittuvaisen herkkyyden. Elokuvan varsinaista pääpahista esittävä espanjalainen Javier Bardem luo hyytävää kauhua pelkällä katseellaan.
Turhan tuttua rymistelyä
Hiottujen henkilökuvien ja pätevän näyttelemisen rinnalla 007 Skyfallin toimintajaksot ovat turhankin perinteistä katsottavaa. Toiminnan uudistaminen ei oikein missään Bond-elokuvassa ole vielä kunnolla onnistunut. Mendes vierittää valkokankaalle kuvavirran, joka on hyvin tuttua niin sarjan aikaisemmista elokuvista kuin myös lukuisista muista toimintapätkistä.
Alun ja lopun pitkät toimintajaksot ovatkin elokuvan huonointa antia. Väliin jää onneksi paljon mielenkiintoista materiaalia, joka on saatu pysymään kasassa toimivan rakenteen avulla. Mielenkiintoisin yllätys sisältyy elokuvan loppukohtaukseen. Siinä ikään kuin hetkeksi palataan vanhojen Bond-elokuvien maailmaan.
