Poni saa nauraa tai raivota – Puluboin ja Ponin leffa laajentaa lastenelokuvien tyttökuvaa
Seitsemänvuotiaalla Mailla, joka kutsuu itseään Poniksi, on edessä ensimmäinen luokka. Kesän edetessä Ponin mielikuvitus laukkaa, ja hän alkaa kammota koulun aloittamista.
Elokuun alussa ensi-iltansa saavan Puluboin ja Ponin leffan lähtötilanne on päiväkodissakin työskennelleelle kirjailija Veera Salmelle tuttu. Hän kertoo esikouluikäisten olevan samanaikaisesti riemuissaan ja kauhuissaan.
Pelkonsa on myös vanhemmilla. Elokuvassa aikuiset ovat huolissaan siitä, kuinka Poni sopeutuu kouluun. Joutuuko hän kiusatuksi? Aikuiset voivat luoda koulua aloittavalle lapselle paitsi mukavaa odotusta myös toisinaan aikamoisia paineita.
– Vanhemmat eivät tule ehkä ajatelleeksi, mitä tulee sanottua ja millaisia mielikuvia se luo, Salmi pohtii.
Elokuvassa Ponin apuun rientää mielikuvitusystävä Puluboi. Mielikuvituksen hallitseminen on ohjaaja Mari Rantasilan mukaan yksi elokuvan teemoista. Vaikka mielikuvitus on voimavara, lapsen tulee myös oppia ymmärtämään toden ja leikin ero.
– Poni voi olla leikkinsä pomo siinä missä rehtori on koulun pomo, Rantasila täsmentää.
Tähän Poni kuitenkin tarvitsee vanhempiensa apua. Kodissa pitää saada tuntea kaikkia tunteita, näyttää ja käsitellä niitä.
– Jos tunteita pistää koko ajan piiloon, niitä ei opi hallitsemaan. Kodin pitäisi olla paikka, jossa sitä harjoitellaan, Rantasila sanoo.
Poni on tyttörooli, jonka Rantasila olisi lapsena halunnut nähdä. Ohjaaja pitää tärkeänä sitä, että Ponin tunne-elämä esitetään elokuvassa yhtä laajana ja monimutkaisena kuin se lapsilla yleensä on.
– Olen jo kirjoissa halunnut korostaa sitä, ettei Poni ole vain kiltti ja sievä tyttö, Salmi kuvailee.
Myös kilteiksi kasvatetuilla lapsilla voi olla ristiriitaisia tunteita ilosta suruun ja vimmaisuuteen. Elokuvasta niin tekijöille kuin katsojillekin on painunut mieleen kohtaus, jossa Poni karkaa raivosta takajaloilleen.
– Aika harvoin elokuvissa näkee pikkutyttöä, joka raivoaa, Rantasila sanoo.
Aiemmin tyttöjä on kuvattu esimerkiksi tomerina ja reippaina. Rantasilan esikuva, Astrid Lindgrenin Peppi Pitkätossu, antoi lapselle mallia pärjäämisestä. Pepin ystävistä Tommin tehtävä oli ilmaista älyä ja Annikan tunnetta. Poni on hahmona moniulotteisempi.
– Yksi ihminen voi olla hauska, söpö, älykäs, villi, ja vaikka mitä, Rantasila sanoo.
Sukupuolesta riippumatta lapset käyvät läpi monenlaisia tunteita. Myös pojat ovat keskenään hyvin erilaisia, Rantasila painottaa.
Aikuisille suunnattujen elokuvien yhteydessä on keskusteltu siitä, kuinka miehet eivät osaa samaistua naishahmoihin.
– Me naiset olemme kuitenkin kymmeniä vuosia samaistuneet miehiin, Rantasila huomauttaa.
Salmen mukaan myös pojat ovat tykästyneet Ponin hahmoon. Tekijöiden mukaan kyse on sukupuolen sijaan hyvin tehdyistä ja koskettavista hahmoista – ja kakkavitseistä.
Vaikka kakkahuumori kuuluu tiettyyn ikävaiheeseen, Rantasilan mukaan se naurattaa myös aikuista. Ennakkonäytöksessä tekijät iloitsivat, kun lasten mielestä elokuvassa oli tarpeeksi pieruja.
– Siihen pyrittiin, että niitä on tarpeeksi. Erilaisia, monenlaisia, Rantasila nauraa.
