Kulttuuri

Vahva, mutta vaatimaton

Robin Svartström esittää Ryhmäteatterin Eduskunta II:ssa mm. Matti Vuoriaa, jolle kuulemma jo etsitään seuraajaa Varmaan. Takana muut hyvät metsästysveljet, joita näyttelevät Matti Onnismaa, Santtu Karvonen ja Noora Dadu. Kuva: Mitro Härkönen
Robin Svartström esittää Ryhmäteatterin Eduskunta II:ssa mm. Matti Vuoriaa, jolle kuulemma jo etsitään seuraajaa Varmaan. Takana muut hyvät metsästysveljet, joita näyttelevät Matti Onnismaa, Santtu Karvonen ja Noora Dadu. Kuva: Mitro Härkönen

• Jari Hanska, Susanna Kuparinen, Reetta Nousiainen ja Olga Palo: Eduskunta II, satiiri veljeskuntien Suomesta, Ryhmäteatteri. Ohjaus Susanna Kuparinen, dramaturgia Ruusu Haarla, puvut Saara Ryymin, valot Ville Mäkelä, sävellys Kerrko Koskinen, äänisuunnittelu Markus Bonsdorff. Näytös 2.10.2012.

Kirjoitin Ryhmäteatterin Eduskunta-näytelmän kritiikissä maaliskuussa 2011 harmittelevani sitä, että teos oli ensi-illassa vielä aivan keskeneräinen. Ja samaa joudun harmittelemaan nytkin Eduskunta II:n kohdalla. Vaikkakin Susanna Kuparinen työryhmineen (mm. Jari Hanska, Reetta Nousiainen, Olga Palo ja dramaturgi Ruusu Haarla) osoittaa jälleen dokumenttiteatterilla olevan puolustettava rooli neljännen valtiomahdin ja osallistuvan taiteen kentillä, soisi kokonaisuuden olevan paremmassa kunnossa ennen esitystä.

Sisältöhän on kunnossa: parhaimmillaan juoni svengaa kuin kiihkein ruotsalaistrilleri valottaessaan työeläkejärjestelmää ja hyvä veli -verkostoja. Pieni eliitti ihmisiä, eikä ehkä lainkaan tarvittavalla kompetenssilla varustettuina, istuu ristiin hallituksissa ja hallitsee ristiin omistuksia. Työmarkkinajärjestöt ja työeläkevakuuttajat istuvat koko kasan päällä, eikä sinne ulotu edes valtionohjauksesta vastaava ministeri.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Yleisö seuraa hiiskumatta uskomatonta tarinaa, jossa muun muassa – ilmeisesti sattumalta – asuntokaupat tehdään samana päivänä, jolloin meheviä tuotto-odotuksia maalailevan yrityksen omistuksesta 11 % siirtyy Ilmariselle yllättävän edulliseen hintaan; Liisa Hyssälä painii pääjohtajuuden ja periaatteiden välillä; EK:n Lasse Laatusen naama pullahtaa esiin siellä sun täällä hallituksista, valiokunnista ja Lauri Ihalaisen perhetutuista.

Draama syntyy totuuksista (tarua paljon ihmeellisemmistä), jotka työryhmä on kerännyt syväkurkuilta, mediasta tai todellisista tilanteista. Myötähäpeä katsomossa on melkoinen, kun liian idealistinen mainosalan yrittäjä tai pahaa-aavistamaton virkamies puhuu mitä sattuu.

Mutta tämä on siis kuitenkin totta. Ja vaikuttaa lähes jokaisen palkkapussiin nyt ja tulevaisuudessa.

Ajankohtaisuus
tyyliä tärkeämpää

Kun sisältö vie, ilmaisu vikisee. Eduskunta II näyttää hieman kärsineeltä, osin siksi että kaikki roolit luetaan papereista ja lavastuskaan ei tuota visuaalista nautintoa. Henkilöhahmojen käsittely on jäänyt enemmän komiikan kuin sisäistymisen puolelle. Kaikki kunnia kuitenkin Santtu Karvoselle, joka jättää ”Toffe” Taxellista ikuisesti verkkokalvoille piirtyvän jäljen, joka nostattaa naurunpyrähdyksiä vielä kauan bonusten jo unohduttua!

Mutta dokumenttiteatterille on ehkä annettava anteeksi puolivillaisuus, koska ajankohtaisuus sen sijaan on täydellistä. Vielä pari viikkoa sitten Heidi Hautala kommentoi mediassa, nyt hän on jo teatterin lavalla Pihla Penttisen tulkitsemana itkeskelevänä nobodyna.

Aiempaan Eduskuntaan verrattuna Kuparinen onnistuu paremmin sisällön kiinnostavuudessa ja objektiivisuudessa. Pidän erityisesti lopun ristiriitaisuudesta, jossa Kuparisen alter ego Noora Dadu näyttelee oivaltavan herkästi ja henkilökohtaisesti sen, mikä vallassa on kiehtovaa: olla osa yhteisöä ja päästä näkemään ihminen vallankäyttäjän sisällä. ”It takes one to know one.”