Espoon modernin taiteen museolle Emmalle myönnettiin Vuoden museo -palkinto
Espoon modernin taiteen museo Emma on saanut Vuoden museo 2018 -tittelin. Palkinto jaettiin torstaina museopalkintogaalassa Vaasassa.
Vuoden erikoispalkinnon sai Aineen taidemuseo Torniosta. Vuoden museojulkaisuksi valittiin Suomen kansallismuseon Julkinen ja kätketty Suomi.
Vuoden museo -kiertopalkinto myönnetään museolle, joka on omalla toiminta-alueellaan edistänyt merkittävällä tavalla museoalan yhteiskunnallista näkyvyyttä ja vaikuttavuutta, Museoliitto sanoo tiedotteessa. Palkintoa havitteli tänä vuonna 17 museota, joista kuusi valittiin finaaliin. Emman ja Aineen taidemuseon lisäksi finaalissa olivat Muumimuseo ja Pelimuseo Tampereelta, Suomen Ilmailumuseo Vantaalta sekä Suomen kansallismuseo Helsingistä.
Kansainvälisen museoneuvosto ICOM:n Suomen komitea ja Suomen museoliitto järjestävät museopalkintokilpailut.