Jazzin arvostetuimpiin nykykitaristeihin lukeutuva Bill Frisell ajautui John Lennonin musiikin tulkiksi tyystin sattumalta. Häntä pyydettiin Pariisin-vierailulla soittamaan Lennonin sävelmiä. Loikka tyylilajista toiseen osoittautui perin antoisaksi.
– Se oli hyvä idea. Lennonin musiikissa on niin paljon, olen löytänyt sen rikkauden nyt myös soittajana, Helsingin juhlaviikoille saapunut virtuoosi sanoo.
Hanke tuotti instrumentaalialbumin All We Are Saying sekä konserttikiertueen, jolla Frisell yhtyeineen tarjoilee albumin antia sekä muita Lennonin sävellyksiä ilman laulusolistia.
Frisell painottaa, ettei hän ole lähtenyt sovittamaan uudelleen Beatles-helmiä tai Lennonin soolouran lauluja.
– Yritämme noudattaa alkuperäisiä versioita niin tarkkaan kuin mahdollista. Tässä on kyse siitä soundista ja hengestä, joka Beatlesilla ja Lennonilla oli.
Jazzguru ylistämässä Beatlesia ei ole kaikkein ilmeisin yhdistelmä, mutta Frisell perustelee asian.
– Lennonin musiikki kuulostaa minun korvaani yhä uskomattoman modernilta. Ajatellaan vaikkapa kappaleita Strawberry Fields Forever tai Number 9 Dream. Hän pystyi luomaan suuren rikkauden sekä harmonioihin että sävelmän rakenteeseen, ja täysin ilman opintoja missään konservatorioissa.
– Jopa Lennonin yksinkertaisimmissa sävelmissä on samalla aina meneillään taustalla jotakin muuta, ekstraa.
Frisell ei yhdy siihen yleiseen käsitykseen, että John Lennonin vahvin luomiskausi olisi jo ollut ohi, kun tämä joutui salamurhaajan uhriksi joulukuussa 1980.
– Tragediaa lisäsi se, että Lennonilla oli vielä musiikillisesti paljon annettavaa. Hänen 70-luvun laulunsa eivät ehkä olleet niin hienostuneita, mutta niissä kuului paljas tunne. Esimerkiksi kappaleessa Mother hän oli täysin alasti, kitaristi luonnehtii laulua, jossa Lennon kuvaa, miten joutui molempien vanhempiensa hylkäämäksi pikkupoikana.
TS–STT
