Kulttuuri

Kauhuromaanikilpailu etsii hiuksia nostattavaa tekstiä

SELMA PAAVOLA
Kauhukirjailija Marko Hautala on yksi tuomariston jäsenistä.

Karisto on avannut kaikille avoimen kauhuromaanikilpailun. Kustantajan mukaan "kilpailussa haetaan kauhuromaania tai psykologista trilleriä, joka saa lukijan sydämen lyömään nopeammin ja nostaa hiukset pystyyn".

Kauhua voi lähestyä joko lajitietoisesti tai pyrkiä yllättämään tuomariston.

Kilpailuun voivat osallistua niin aiemmin julkaisseet kuin julkaisemattomatkin kirjoittajat.

Kilpailun tuomareina toimivat kauhukirjailija Marko Hautala, elokuvaohjaaja Joona Tena ja Kariston kustannustoimittaja Minna Klapuri.

– Kauhukirjallisuus oli Suomessa pitkään marginaali-ilmiö, vaikka kyseessä on vanha ja perinteikäs kirjallisuuden laji, sanoo kauhukirjailija Marko Hautala.

– Toivottavasti tämä kilpailu nostaa esiin uusia, kunnianhimoisia kirjoittajia.

Voittajakäsikirjoitus palkitaan 5000 euron palkinnolla. Kilpailun tulokset julkistetaan kesäkuussa 2019. Voittajateos julkaistaan vuonna 2020.

Käsikirjoituksia voi lähettää viestin liitetiedostona pdf-muodossa viimeistään lokakuun 2018 loppuun mennessä osoitteeseen kustannusliike@karisto.fi. Viestin otsikkoon on merkittävä teksti "Kauhuromaanikilpailu". Kilpailuun osallistutaan nimimerkillä.

Oma nimi ja yhteystiedot merkitään varsinaiseen sähköpostisaatteeseen.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​

Aiemmat viestit (3)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Kädet jo tärisevät
Kaameaa luettavaa
Seuraava hallituksen toimenpideselvitys?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
PM
On jo kirjoitettu
Lauri Lepola: Rohkeat punatytöt Tampereella 1918.

??????
Ei ymmärrä
Kuka ihmeessä tarvii. Kauhuromaani, no kyllä se varmaan
kertoo jo kirjoittajistaa saati ketä niitä sit lukee. Tällainen
vanha totuus että "sitä olet mitä syöt" (eli millä itseäsi
ravitset). Ei kandeis ruokkia itseään tuollaisilla.