Myrskyn jälkeen -sarja juhli Venla-gaalassa – Eränkävijät vuoden tv-ohjelma

Martti Kainulainen
Leea Klemola sai Myrskyn jälkeen ohjelmasta kolme Venlaa  Kultainen Venla -gaalassa Helsingissä 12. tammikuuta 2018.

Ilona Vihonen

Kultainen Venla -gaala oli tänä vuonna Myrskyn jälkeen -tv-sarjan juhlaa. Se vei parhaan draamasarjan Venlan, minkä lisäksi sarjan käsikirjoittajat Kaarina Hazard ja Leea Klemola palkittiin vuoden parhaina. Klemola haki lavalta myös parhaan ohjaajan palkinnon.

– Kiitämme toinen toisiamme, koska tämä on ollut helvetin pitkä matka, jonka olemme kahdestaan tehneet, Hazard sanoi Klemolalle lavalla.

Yleisöäänestyksessä Sampo Kaulanen palkittiin parhaana esiintyjänä. Kaulanen tunnetaan Jounin kaupan kauppiaana ja tv-sarjasta Lapin Sampo ja kauppiaan rouva.

Parhaaksi tv-ohjelmaksi yleisö äänesti Eränkävijät.

Parhaana miesnäyttelijänä palkittiin Eero Ritala roolistaan Onnela-sarjassa. Ritala nosti kiitospuheessaan esiin seksuaalista häirintää vastustavan #metoo-kampanjan.

– Seksuaalinen häirintä on ollut ja on edelleen alallamme vakava ongelma. Meidän miesten tulee lopettaa hyssyttely ja hyväksyä, että sitä on, mennä eteenpäin ja tehdä kaikki mahdollinen sen eteen, että me puutumme aina, kun näemme sen, Ritala sanoi.

Ritala sai puheellaan kiitokset Maria Ylipäältä, joka palkittiin parhaana naisnäyttelijänä Aallonmurtaja-sarjasta.

Ajankohtais- ja asiaohjelmasarja -kategorian voittanut Docventures palkittiin Venlalla jo neljännen kerran. Ohjelman juontaja Riku Rantala puhui yleisölle rajoja vastaan.

– Tässä murroksen maailmassa rajat on tulleet entistä ajankohtaisemmiksi, niistä haetaan turvaa. Samalla niistä haetaan keinoja sulkea muita ulkopuolelle. Se on väärin. Rajoja pitää rikkoa, jos haluaa luoda jotain aidosti uutta, Rantala sanoi.

Gaalassa jaettiin myös kaksi elämäntyöpalkintoa, jotka menivät Napakympin juontajana tunnetulle Kari Salmelaiselle ja teatterineuvos Eila Roineelle.

– Kiitän arvoisaa televisioakatemiaa tästä kunniasta, mutta myöskin onnittelen hyvästä muistista, että löysivätkin minut. Minähän olen tehnyt tv-työtä jo silloin, kun kaukosäädintä ei ollut keksitty. Silloin katsottiin ohjelmat kiltisti loppuun, Roine vitsaili.

FAKTA

Venla-voittajat

Ajankohtais- ja asiaohjelmasarja: Docventures

Draamasarja: Myrskyn jälkeen

Game show: Haluatko miljonääriksi?

Keskusteluohjelma: Yökylässä Maria Veitola

Komedia -ja sketsiohjelma: Noin viikon uutiset

Lasten- ja nuortenohjelma: Nörtti: Dragonslayer666

Lifestyle-ohjelma: Jenny+

Kilpailureality: Junior MasterChef Suomi

Seurantareality: Elossa 24h

Musiikkiviihde: SuomiLove

Viihdeohjelma: Sohvaperunat

Vuoden käsikirjoittaja: Leea Klemola ja Kaarina Hazard

Vuoden ohjaaja: Leea Klemola

Paras miesnäyttelijä: Eero Ritala

Paras naisnäyttelijä: Maria Ylipää

Elämäntyöpalkinnot: Eila Roine ja Kari Salmelainen

Paras esiintyjä: Sampo Kaulanen

Paras tv-ohjelma: Eränkävijät

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Surkea gaala
Kuka on Sampo Kaulanen? En ole koskaan kuullutkaan. Outoja valintoja. Eränkävijät parasta tv:ssä? Sallikaa mun nauraa.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
No aika vähän sanottiin voittajasta
Parhaaksi tv-ohjelmaksi yleisö äänesti Eränkävijät

Siinä kaikki mitä ohjelmasta mainittiin? OK.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ei pysty
Tuo Myrskyn jälkeen oli kyllä mielestäni sellaista potaskaa ,että osaltani oli pakko jättää kesken,ei pystynyt loppuun asti katsomaan.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kertoo täysin suomalaisesta "draaman" tasosta
Katselen tosi paljon eri maiden, myös suomalaista, draamaa ja pyrin katsomaan loppuun vaikka kuinka tympisi alussa. Tämä "ylistetty" ja palkittu Myrskyn jälkeen oli jotain niin onnetonta, säälittävää ja myötähäpeää herättävää että en ole pitkään aikaan vastaavaa nähnyt. Lea Kleemolan tuotokset ovat sellaista ADHDtä että katsoja voi otaksua hänen purkavan omaa päätään näillä tuotoksia. Vähän samoin kuin Woody Allen! Tosi Woodyn tarkoitus kaiketi on esittää romanttista ja "höpsöä" itseään kaikissa filmeissään?

Myrskyn jälkeen...joopa joo, Hazard on ollut suosikkini "suomen kielen kauniimpana ilmaisijana" ja sekin oli yksi syy miksi halusin katsoa sarjan. Mutta sekään ei pelastanut sillä Kleemolan jutuissa käytetään vee-sanaa lähes joka lauseessa ja siten myös Hazard. Sitten ihmetytti Holmalle siunaantunut kikkelin paljastus! Hänellä (roolissaan poliisiyli-jotain) oli tietenkin stressiä mutta harvalla miehellä se kait ilmenee duunipaikalla että esittelee sukukalleutensa? Jotenkin oli tietoisesti ympätty "raju klippi" mukaan.

Siis täysin fiaskoa draamaa! YLEn on täysin turha teettää näitä veronmaksajien rahoillla. Tyytyväisempiä katsojia saa kun ostaa muilta pohjoismailta, itäeuroopasta, briteistä ja ranskasta hyvälaatuista draamaa.

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »