Lilli Haapala: Katve (Sacred sites).
Valokuvakeskus Perissä 30.12. asti.
Taiteilijoiden tapa käsitellä luontosuhdetta(an) on muuttunut ja yhä useammin suhteeseen vaikuttaa teknologia. Tekniikka ruumiillistuu osaksi toimijoiden maailmansuhdetta ja kokemusta, kuten Lilli Haapalan (s. 1984) näyttelyssä Katve (Sacred sites). Immersiivistä 3D-valokuvatekniikkaa hyväksi käyttäen taiteilija tuo metsän katveessa sijaitsevat pyhän paikat katsojan koettavaksi. Samalla kokonaisuus esittää kysymyksiä ihmisen, luonnon ja teknologian rajankäynneistä.
Taiteilijan fenomenologiasta ammentavassa katsontatavassa näkeminen, havaitseminen ja ymmärtäminen nousevat keskiöön. Kuvien kolmiulotteisuus saa todellisuuden ilmenemään miltei sakraalina. Teknologia tarjoaa keinon kyseenalaistaa tietoisuuden roolia havaintokokemuksessa – metsä tuntuu elävän ja hengittävän. Saksalaiselle fenomenologille Martin Heideggerille tekniikka olikin moderni metafysiikan muoto, joka merkitsi ainoaa todellisuuden ymmärtämisen tapaa. Tekniikka oli Heideggerille eräänlainen asetin tai puite (Gestell), jonka matriisissa maailma paljastui.
Fenomenologian piirissä tekniikka näyttäytyi dynaamisena ja toiminnallisena osana inhimillistä elämismaailmaa, jossa se ruumiillistui osaksi toimijan maailmansuhdetta ja kokemusta. Kiinnostavasti fenomenologian ajatukset limittyvät myös nk. diginatiivien sukupolveen, joille tekniikan olemassaolo asemoi tapaa olla ja ymmärtää ympäröivä todellisuus. Digiaikakauden taiteelle tyypillistä onkin, että se kytkee eri aihepiirejä yhteen sekä uuden visuaalisen ajattelun että kuvamerkkejä pursuavan kielen kautta, kuten Nykytaiteen museo Kiasman johtaja Leevi Haapala on todennut ARS17-näyttelyn yhteydessä.
Digitalisoitumisen myötä syntyneet mediataiteen uudet suuntaukset esittävätkin kiinnostavia kysymyksiä teoksen ontologiasta, taiteen ymmärtämisen tavoista ja rajoista – sekä näiden katvealueista.
Asta Kihlman
