Näyttämötaide

Teatteriarvio: Huoneet meren äärellä – Intensiivistä olemassaolon mysteeriä

Antti-Juhani Manninen
Mikko Bredenbergin esittämä hahmo suuntaa valoa pelkistettyyn huoneeseen.
Mikko Bredenbergin esittämä hahmo suuntaa valoa pelkistettyyn huoneeseen.

Huoneet meren äärellä.

Konsepti ja ohjaus Mira Taussi, lavastus ja ohjaus Mikko Bredenberg, pienoismallit Hanne Lammi, Mira Taussi ja Mikko Bredenberg, musiikki SP, ensi-ilta 15.11. Leaf Centerissä.

Yhdysvaltalainen taidemaalari Edward Hopper (1882–1967) tunnetaan modernin elämän ja siihen kytkeytyvän vieraantuneisuuden kokemuksen kuvaajana. Hopperin teokset ovat innoittaneet lukuisia muita taiteilijoita. Esimerkiksi kuvataiteilija ja elokuvaohjaaja David Lynch viittaa Hopperin maalauksiin useissa kulttisarja Twin Peaksin visuaalisissa ratkaisuissa.

Myös nukketeatteritaiteilija Mira Taussi ja näyttelijä Mikko Bredenberg ovat tarttuneet Hopperin taiteeseen. Huoneet meren äärellä -esityksen nimikin viittaa suoraan Hopperin Rooms by the Sea -teokseen (1951). Maalaus kuvaa Hopperin Cape Codessa sijaitsevalta kesäasunnolta valtamerelle avautuvaa näkymää, mutta se on mielletty pikemmin hiljaisuuden ja yksinäisyyden vertauskuvaksi.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Onkin sanottu, että Hopperilla oli kyky täyttää maalauksensa omilla sisäisillä mutta katsojan tunnistettavissa olevilla kokemuksilla sekä olemassaolon mysteerillä. Jotain tämän suuntaista tapahtuu myös 40 minuuttia kestävässä, sanattomassa Huoneet meren äärellä -esityksessä.

Taussin ja Bredenbergin taiteellista yhteistyötä nähtiin Turussa jo alkuvuodesta Kaislat vartioivat minua -esityksessä, joka oli saanut innoituksensa asetelmamaalauksista. Kuivat kaislat muodostavat konkreettisen sillan näiden kahden esityksen välille.

Katsoja kokee taiteilijoiden luoman maiseman kuin neljännen seinän takaa. Bredenbergin ruumiillistama hahmo toimii keskittyneesti studiomaisessa tilassa, asettelee kaisloja, keittää kahvia, puuhailee pelkistettyjä huoneita esittävien pienoismallien kanssa. Valoista ja niiden kohdistamisesta rakentuu toistuva teema. Hopperin taiteessa puolestaan keskeisiä teemoja ovat yhtäältä urbaani hämäryys, toisaalta kirkas luonnonvalo.

Esitys tapahtuu Leaf Centerissä. Teollisuustilassa on isot ikkunat, mutta koska ulkona on pimeää, niistä ei tule juurikaan valoa. Itse asiassa tila on koko tapahtuman ajan varsin hämärä, eikä ihmishahmoa ole perinteisellä teatterillisella tavalla nostettu valoon, keskipisteeksi. Sen sijaan hahmon tehtävänä on suunnata valoa pienoismallien huoneisiin. Tulkitsen tämän asetelman ihmisen itsetutkiskelun kuvaksi, jossa pienoismallien huoneet materialisoivat ihmisen sisäisiä tiloja.

Esitystapahtumassa ei ole varsinaista tarinaa tai voimakkaita tunteita, mutta se on silti hyvin intensiivinen. Hämäryydestä, koko maiseman kattavasta kuolleiden kaislojen väristä, sanattomasta runollisuudesta, musiikista ja teollisuustilan moninaisista äänistä rakentuu omintakeinen ja mieleenpainuva esteettinen kokemus, jota ei tarvitse järjellisesti selittää tai ymmärtää.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Taussin ja Bredenbergin taiten rakentama taiteellinen tapahtuma mahdollistaa hyvin moninaiset kokemukset. Kuten kirjailija Aldous Huxley osuvasti on todennut: ”Kokemus ei ole sitä, mitä sinulle tapahtuu vaan sitä, mitä teet sillä, mitä sinulle tapahtuu.”

Annina Karhu