Näyttämötaide

Teatteriarvio: Rinnakkaisten maailmojen ajassa

ANNA AALTO
Sonja Sorvola ja Sami Saikkonen esittävät rakkaustarinan lukuisia vaihtoehtoja Nick Paynen Constellations-näytelmässä.
Sonja Sorvola ja Sami Saikkonen esittävät rakkaustarinan lukuisia vaihtoehtoja Nick Paynen Constellations-näytelmässä.

Constellations.

Nick Paynen näytelmä, suomennos Sonja Sorvola, ohjaus Anna Veijalainen, lavastus Alisha Davidow, valosuunnittelu Jere Kolehmainen, äänisuunnittelu Juha Tuisku, pukusuunnittelu Sonja Sorvola, koreografia Sami Saikkonen, Sonja Sorvola, Anna Veijalainen.

3.9. Manifestissa Manilla-teatterissa.

Sunnuntai toi Manifesti-tapahtumaan brittinäytelmäkirjailija Nick Paynen palkitun Constellations-näytelmän (2012). Se on helsinkiläisen KokoTeatterin 20-vuotisjuhlanäytelmä, joka sai ensi-iltansa ja samalla suomenkielisen kantaesityksen viime maaliskuussa.

Paynen teksti kietoo kiehtovasti yhteen monta suurta teemaa, ja tiivis näytelmä onkin upeaa nykydraamaa. Rakkaus, kuolema ja ajallisuus saavat tekstissä muodon, joka näyttäytyy sekä leikillisyytenä että melodramaattisena koskettavuutena.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tätä suurten teemojen käsittelyä kehystää ajatus multiversumista eli rinnakkaisten todellisuuksien, maailmankaikkeuksien, olemassaolosta. Jokainen tehty tai tekemätön valinta ja päätös ovat olemassa mahdollisuuksina rinnakkaisissa todellisuuksissa.

Näytelmässä rinnakkaiset mahdollisuudet kytketään rakkaustarinaan, joka käy läpi erilaisina muunnelmina rakastumisen, eron, takaisin paluun ja lopullisen eron toisen sairastuessa vakavasti. Teoreettisen fysiikan tutkija Mariannen (Sonja Sorvola) ja mehiläistarhuri Rolandin (Sami Saikkonen) rakkaustarina kipuineen, viiltoineen ja onnen hetkineen saa intensiivisen ja intiimin ilmaisun Paynen tekstissä.

Useiden universumien olemassaolo toteutetaan toiston kautta. Kohtauksissa toistetaan tilanteita, joissa repliikit muuttuvat joko hieman tai ratkaisevammin näyttelijöiden muuntaessa myös kehollista ilmaisuaan. Näiden vaihtuvien kohtausten myötä Mariannen ja Rolandin suhde päätyy erilaisiin lopputuloksiin.

Tiheän tekstitykityksen tulvaa katkovat kohtaukset, joissa Sorvola ja Saikkonen tanssivat hitaasti kuin avaruudessa kohtaavat kappaleet tai hiukkaset omana tähtikuvionaan, konstellaationaan. Näyttämönä on pyörivä koroke, oma universuminsa sekin.

Sorvolan ja Saikkosen yhteispeli ja rytmitys on vaivatonta, luontevaa ja toimivaa, vaikkakin ajoittain jää kaipaamaan puheilmaisuun lisää syvyyttä.

Kaisa Kurikka

Luitko jo nämä?