Näyttämötaide

Balettiarvio: Kamelianainen tavoittaa tunteet viimeisessä näytöksessään

Mirka Kleemola
Armandin isä (Jani Talo) vaatii Margueritea (Linda Haakana) luopumaan rakkaudestaan Kansallisbaletin Kamelianaisessa.
Armandin isä (Jani Talo) vaatii Margueritea (Linda Haakana) luopumaan rakkaudestaan Kansallisbaletin Kamelianaisessa.

Suomen kansallisbaletti: Kamelianainen.

Koreografia Val Caniparoli, musiikki Frédéric Chopin, puvut Robert Glay de La Rose, lavastus David Gano ja Robert Glay de La Rose, valaistus John Cuff, musiikinjohto Philippe Béran. Ensi-ilta 25.8. Suomen kansallisbaletissa.

Suomen kansallisbaletin syyskauden avanneen Kamelianaisen tarina lienee tuttu usealle, jos ei alkuperäisen Alexandre Dumas nuoremman romaanista (1848), niin teoksen useista näyttämö- tai elokuvasovituksista.

Kaunis kurtisaani Marguerite ja keskiluokkainen Armand rakastuvat intohimoisesti. Armandin isä vaatii naista lopettamaan suhteen, jotta hänen perheensä voisi jatkaa sosiaalisten arvojen säätelemää elämäänsä.

Tuberkuloosia sairastava Marguerite luopuu omasta onnestaan ja teeskentelee Armandille rakkautensa loppuneen. Armand suivaantuu ja nöyryyttää Margueritea julkisesti. Vasta naisen kuoleman hetkellä rakastavaiset löytävät toisensa uudelleen.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tarina on sydäntä särkevän koskettava, mutta amerikkalaisen koreografin Val Caniparolin versiota seuratessa katsoja pikemmin heijastaa näyttämötapahtumiin omia aiempia tuntemuksiaan tarinasta kuin vaikuttuu silmiensä edessä tapahtuvasta. Vasta kolmannessa näytöksessä teos vetää katsojan voimallisemmin mukaansa.

Baletin kantaesitys oli vuonna 1994, ja sen jälkeen teos on kiertänyt lukuisilla kansainvälisillä balettinäyttämöillä.

Alkuperäinen käsikirjoitus, konsepti ja musiikin koostaminen ovat koreografi Norbert Vesakin ja pukusuunnittelija Robert Glay de La Rosen käsialaa.

Vesakin äkillinen kuolema kuitenkin keskeytti teoksen valmistamisen. Val Caniparoli ryhtyi työstämään ja täydentämään suunnitelmaa valmiiksi teokseksi de La Rosen pyynnöstä ja yhteistyössä tämän kanssa.

Caniparoli keskittyy kertomaan 1800-luvulle ajoitettua romanttisen rakkauden tarinaa kolminäytöksisessä baletissaan. Hän ei ole valinnut visioonsa tarinan päivittämistä tai sen tarjoamaa mahdollisuutta vaikkapa esittää kriittisiä näkemyksiä ajankohdan yhteiskunnallisista ja sukupuolittuneista asetelmista.

Baletti näyttäytyy tarinankerronnassaan hieman särmittömältä ja juonen kuljettamiseen panostavalta, kunnes kolmannen näytöksen rakenne ja traaginen juonne muuttavat tasalaatuisena edenneen teoksen.

Teos päättyy Margueriten, ensi-illan roolituksessa Linda Haakana, makuuhuoneessa tapahtuvaan kohtaukseen, jossa naisen näkemät näyt limittyvät vääjäämättömästi saapuvaan kuolemaan. Haakanan tulkinta kuolevasta naisesta riipaisee hienovaraisuudellaan.

Baletin musiikkina on lukuisia sävellyksiä Frédéric Chopinin varhaistuotannon orkesterisäestyksellisistä pianoteoksista.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Pianosolisteina soittavat aivan erinomaiset Johannes Piirto ja Marko Mustonen. Chopinin Melancholie-laulu esitetään kahdesti, ensin Aki Alamikkotervon ja sitten Anna-Kristiina Kaappolan laulamana.

Robert Glay de La Rosen puvustus on kaunis. David Ganon ja de La Rosen lavastus tarjoaa taustan tarinan kertomiselle, jota tukemaan teoksen visuaaliset elementit on rakennettu. Val Caniparolin klassiseen tekniikkaan nojaava liike on ilmavaa, ja erityisesti sen sisältämät nostot ovat näyttäviä.

Kaisa Kurikka

Mirka Kleemola
Kamelianaisen ensi-illassa Margueriten roolissa nähtiin Linda Haakana.
Kamelianaisen ensi-illassa Margueriten roolissa nähtiin Linda Haakana.

3 poimintaa

Kamelianainen kirjasta näyttämöille

1 Alexandre Dumas nuoremman Kamelianainen -romaanista on tehty lukuisia näyttämöversioita. Kuuluisin lienee Giuseppe Verdin ooppera La Traviata, jonka ensiesitys oli vuonna 1853.

2 Elokuvaksi romaani on kääntynyt useita kertoja. George Cukorin ohjaamassa Camille-elokuvassa (1936) Margueritea esitti osastaan Oscar-ehdokkuuden saanut Greta Garbo ja Armandia Robert Taylor.

3 Tunnettu balettiversio on Sir Frederick Ashtonin vuonna 1963 koreografioima Marguerite ja Armand, jonka tanssivat legendaariset Margot Fonteyn ja Rudolf Nureyev. John Neumeierin versio Kamelianaisesta ensiesitettiin vuonna 1978 Stuttgartissa.