Ateneumin taidemuseo juhlii satavuotista Suomea kierrättämällä klassikkomaalauksiaan suomalaisiin taidemuseoihin. Turnee on tuonut Eero Järnefeltin (1863–1937) ikonisen maatyön kuvauksen Raatajat rahanalaiset (1893) Turun taidemuseoon.
Myöhemmin myös Kaski-nimellä tunnetun maalauksen päähenkilöksi nousee nokinen, hapsottavahiuksinen tyttö, joka katsoo kuvasta suoraan katsojaan. Tytön keskeisyyttä korostaa hänen päätään sädekehän tavoin kehystävä kaskisavu. Miten tätä hahmoa tulisi tulkita?
Taiteilijan tolstoilainen veli, kirjailija Arvid Järnefelt, näki maalauksessa ankaraa kritiikkiä maattoman maaseutuväestön kurjia oloja kohtaan.
Nuoren tytön syyttävä katse kohdistui sortajiin, jotka käyttivät hädänalaisen ihmisen raskasta työtä hyväkseen: ”Ei riitä mieltä iloon, ei lauleluun, ei edes rohkaisun sanaan alaikäiselle auttajalle, joka jo hänkin on pakon orja ja saapunut irtolaisen ikuiseen tienhaaraan: jos jaksat niin raada, jollet jaksa niin kuole pois! Ja juuri tämän alaikäisen asennosta, kuten sanoin, puhuukin selvemmin hänen yhteiskuntaluokkansa valitus”, kirjoitti Arvid.
Eero Järnefelt torjui itse ajatuksen maalauksesta sosiaalisena protestina. Hän luonnehti teosta ”puhtaasti kalevalaiseksi” – alkuperäinen nimikin tulee kansalliseepoksesta: ”Oi, sie piika pikkarainen, raataja rahan-alainen”.
Venäläisperäinen sana raataa tarkoittaakin Karjalassa yksinkertaisesti ”tehdä työtä”.
Tulkintaa maalauksesta riistoon perustuvan vuokraviljelyn kuvauksena puoltaa lapsityövoimakysymyksen ohella kuumuuden ja savun leimaaman kaskenvierron raskauden korostaminen. Mutta maalausta on myös luettu kirjailija Juhani Ahon tapaan lähinnä realistisena kansankuvauksena.
Realismin vaatimuksen mukaisesti aihe on sijoitettu aitoon ympäristöön. Teos on maalattu perinteisellä kaskenpolttoalueella, Savon Lapinlahdella, jonne Järnefeltin oli tuonut ystävyys Juhani Ahoon ja Pekka Haloseen. Kaikki maalauksen henkilöt olivat Onkiveden länsirannalla sijaitsevan Väisälänmäen Rannan-Puurulan talon väkeä.
Talo oli paikallisen mittapuun mukaan suurtila, jossa isäntäväen lisäksi uurasti kymmenen renkiä ja yksitoista piikaa. Taiteilija luonnosteli mallejaan sekä kaskiraiviolla että Puurulan talon pihalle rakennetussa ateljeessa.
Vasemmalla selkä katsojaan takana viertää kaskea talon köyryselkäinen isäntä Juho Puurunen eli Rannan Jussi. Samainen Jussi herättelee työmiehiään Turun taidemuseon kokoelmiin kuuluvassa akvarellissa Isäntä ja rengit (1893).
Etualan mies on isännän veli Heikki Puurunen. Taustalla renki Jopi Sonninen lisää rankoja nuotioon. Isäntäväki ja palkolliset tekevät siis samaa työtä.
Päähenkilöksi nousee Rannan-Puurulan 14-vuotias pikkupiika Johanna Kokkonen, josta Järnefelt otti myös useita valokuvia.
Johanna oli hosatyttö, jonka tehtävänä oli tukahduttaa kyteviä palopesäkkeitä tuoreella koivunlatvuksella. Taiteilija kertoi tytön olleen arka ja lähteneen pois kun päälle olisi puettava nokinen paita. Erityisen nyreä tyttö oli siitä, että taiteilija repi auki hänen tukkansa, joka oli siististi kammattu koulun päättäjäisjuhlaa varten.
Järnefeltin ensimmäinen kaskenpolttoaihe oli syntynyt kuvituksena 1891 Topeliuksen kirjoittamaan luontoa ja kansaa esittelevään suurteokseen Suomi 19:llä vuosisadalla. Julkaisun tarkoituksena oli antaa ”totuudenmukainen ja selkeä käsitys” Suomen kehityksestä vuosisadan aikana.
Kaski on viljelyä varten poltettavaksi kaadettu metsä, jossa poltettujen puiden hedelmällinen tuhka lannoittaa kylvöksen.
Itä-Suomen vaara-alueiden kivinen maaperä sopi huonosti peltoviljelyyn ja siksi Savossa oli jo keskiajalla käytetty huhtaa havumetsien kaskeamiseen. Huhdassa puiden annetaan kuivua pystyssä usean vuoden ajan ennen polttoa. Kaski kynnetään keväänä, kylvetään kesällä rukiille, otetaan yksi tai kaksi satoa ja siirrytään uudelle raiviolle.
Tänään uhanalaiset perinnebiotoopit, niityt ja ahot, ovat kaskeamalla syntyneitä.
Kaskeaminen ei suinkaan ollut nälkäviljelyä vaan varsin tehokas viljelymenetelmä. Se oli kuitenkin väistymässä. Karjatalouden kehittymisen myötä peltoja voitiin lannoittaa lannalla, eikä viljelyn ravinnehuolto ollut enää pelkän kaskituhkan varassa. Myös metsien arvo kasvoi tervanpolton ja myöhemmin sahatavaran kysynnän johdosta.
Järnefeltin maalaus on siten myös muutosprosessin kuvaus, jossa kaskikulttuuri esiintyy alkuperäisenä, mutta katoamaan tuomittuna elämäntapana.
Klassikot kiertueella 2017:
Kaski Turun taidemuseossa 11.6. asti.
