Pimppini on valloillaan

Kymmenenvuotiaana istuin bussissa matkalla kotiin, kun viereeni istui mies. En muista hänen kasvojaan, muistan hänen peniksensä, jonka hän kaivoi esiin viiden minuutin jälkeen. Parhaiten muistan häpeän. En osannut huutaa, en nousta paikaltani miehen ohi. Tuijotin ulos ikkunasta ja yritin olla kuuntelematta tasaista jumpsutusta oikealta puoleltani.

Viisitoistavuotiaana olin palaamassa koulusta, kun huomasin tuntemattoman miehen seuraavan minua. Hän juoksi perääni ja hyökkäsi kimppuuni vanhempieni asunnon rappukäytävässä. Minut pelasti sattumalta väliin tullut ulkopuolinen.

Parikymppisenä opiskelijana olin menossa Dynamoon, jossa olin töissä tiskin takana, kun vieras mies lähti kävelemään rinnallani. Hänellä oli rikkinäiset silmälasit ja hän kertoi vihaavansa minua, hän halusi viiltää kurkkuni auki, hän halusi hyppiä päälläni.

Muutama vuosi sitten tapasin muutaman ystäviäni Kahvila Taikalampussa Helsingin Kalliossa. Halusimme tehdä jotain joka edistäisi tietoisuutta naisiin kohdistuvasta väkivallasta. Ehkä dokumentin tai näytelmän? Lopulta päädyimme antologiaan. Joukossa oli fiksuja kirjailijanaisia: Katja Kettu, Anu Silfverberg, Tuuve Aro, mutta myös tutkijoita ja toimittajia ja sitkeän ponnistelun jälkeen saimme kustantajaksi WSOY:n.

Myöhemmin kirjoittajien lista vain lisääntyi ja mukaan tuli mm. Rosa Liksom, Riikka Pulkkinen, Helena Sinervo, Johanna Sinisalo, Anja Snellman, Miina Supinen, Essi Tammimaa, Sinikka Vuola, kaikkiaan kolmekymmentäkolme naista, rohkeaa, lahjakasta ja kaikkea muuta kuin uhria. Amnesty oli mukana alusta asti.

Tästä antologiasta olen hyvin ylpeä. Katja otti suurimman vastuun tekstien toimittamisesta ja välillä hän soitti minulle keskellä yötä (Katja työskentelee öisin) vain puhuakseen jostain tekstistä tai tingatakseen, että koska palautan omani. Kirjaan koottiin sekä kaunokirjallisia novelleja, että tutkijoiden kirjoituksia seksuaalisesta vallankäytöstä.

En päässyt kirjan pressiin. Olin murtanut jalkani, pitänyt kipsiä kolme viikkoa ja saanut ortopediajan Turusta. Samaan aikaan kun ortopedi sahasi kipsiäni hurjaa ääntä pitävällä kipsisirkkelillä, Helsingissä WSOY:n edustustiloissa kuohui. Iltalehti oli otsikoinut aamun lööppinsä: ”Oliko tähtikirjailijan sieppausyritys keksitty?”, kamerat kävivät ja toimittajat huutelivat kysymyksiä Katjalle, joka yritti selittää että tässä puhutaan nyt monen ihmisen kirjoittamasta antologiasta.

En kirjoita jutusta sen enempää, Katja haluaa kertoa koko tarinan itse. Olennaisinta ei ole, voiko Katjan tapauksen todistaa. (Useimpien vastaavien tapausten kanssa se on mahdotonta.) Eräs antologian sanomista on se, että väkivallan uhria ei saa syyllistää. Joka kolmas nainen maailmassa on kokenut seksuaalista väkivaltaa, yli miljardi naista raiskattu tai pahoinpidelty.

Raiskaus on tälläkin hetkellä sotatantereilla käytettävä ase. Me emme puhu yksittäisille ihmisille tapahtuneista asioista, me puhumme siitä että tällaista tapahtuu. Koko ajan samaan aikaan, kun luet tätä kolumnia.


LEENA PARKKINEN

 Kirjoittaja on kirjailija ja Pimppini on valloillaan, naisiin kohdistuva seksuaalinen vallankäyttö -työryhmän jäsen.

Julkaistu 10.3.2012

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.