Kirja-arvostelut

Nobelistin herkkä joutsenlaulu

• Wisława Szymborska: Täällä. Suom. Martti Puukko. Savukeidas 2012. 57 s.

Vuonna 1996 Nobelin kirjallisuuspalkinnon saanut puolalainen Wisława Szymborska (1923–2012) jätti jälkeensä sivumäärällä laskettuna suppean, mutta merkityksiltään poikkeuksellisen painokkaan runoperinnön. Alkujaan vuonna 2009 ilmestynyt, vastikään suomennoksena julkaistu Täällä jäi Szymborskan joutsenlauluksi.

Lapsenmielinen ihmettely ja hiljainen, yksinkertaistuksistaan huolimatta tarkkanäköinen elämänviisaus lyövät kokoelman säkeissä kättä. Vaikka haparoiva muisti ja menneet aikakaudet rakentavat runoihin ajallista perspektiiviä, on tekstin ytimessä ”yhä tämänhetkinen aurinko,/ ajankohtaiset pilvet, nykyiset tiet.”

Ilmaisua värittää usein sydämellinen, kujeileva huumori. Rivien välistä pilkottavat kuitenkin tummasävyisten teemojen laahukset. Teoksen lyriikka on kauttaaltaan koreilematonta ja helposti lähestyttävää, mutta säkeitä painaa väkivaltaisen vuosisadan taakka. Usein sodan ja terrorismin runoilijaksi tituleeratun Szymborskan kokoelmaksi Täällä on silti yllättävän valoisa, tulevaisuuteen luottavaisin mielin tähyävä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Humanistinen ymmärryksen ja empatian lämpö perustelee harvalukuisten säkeiden olemassaoloa: ”Ja minä, joka olin vain hetken/ varma siitä mitä näin,/ yritän nyt tässä ohikiitävässä runossa/ vakuuttaa Teille, lukijani/ että se oli surullista.”

Nobelistin tuotantoa on suomennettu aiemminkin, mutta kirjoittajan viimeiseksi teokseksi jääneen kokoelman käännöksessä on oma kohtalokas hohtonsa. Kuoleman ulkokirjallinen läsnäolo nivoo säkeisiin erityistä herkkyyttä. Teoksen runoissa aistii jäänteitä ajasta, jolloin taidokkaasti veistetyllä kielellä oli vielä voimaa ikuistua elämää jäsentäviksi fraaseiksi.

Runo ei Szymborskan käsittelyssä ole silti mikään kiveen kirjoitettujen totuuksien taideluomainen esillepano, vaan ennemminkin kohdalle sattuvien tuumien vallaton temmellyskenttä. Runolle ”riittää, että mikä tahansa/ sanoin matkaan saatettu/ kahisee, välkehtii hetken/ liitää, purjehtii ohi/ tai säilyttää/ oletetun muuttumattomuutensa/ liikkuvine varjoineen”.

Tämän vuoden puolella ilmestyneen, mutta oletettavasti viime vuonna toimitetun käännöksen julkaisuajankohta alleviivaa traagisella tavalla kokoelman muutoksen ja sattuman teemoja.

Niteen takakannessa Szymborskaa kutsutaan yhä yhdeksi ”merkittävimmistä elävistä runoilijoista”. Viime joulukuulle päivätyssä, runot suomentaneen Martti Puukon esipuheessa Szymborskan kerrotaan valmistelevan jälleen uutta runokokoelmaa.

Työ jäi mitä ilmeisimmin kesken. Wisława Szymborska kuoli 1.2.2012.

Luitko jo nämä?