Kulttuuri

Poptähti George Michael haudattiin

NIKLAS HALLE'N
Laulaja, lauluntekijä George Michael on haudattu yksityistilaisuudessa. Kuva on viime joulukuulta poptähden kodin edustalta.
Laulaja, lauluntekijä George Michael on haudattu yksityistilaisuudessa. Kuva on viime joulukuulta poptähden kodin edustalta.

Poptähti George Michael on haudattu Britanniassa. 53-vuotias laulaja, lauluntekijä ja tuottaja haudattiin Lontoossa keskiviikkona yksityistilaisuudessa.

George Michael kuoli joulupäivänä. Hautajaiset viivästyivät, koska kuolinsyyn varmistaminen kesti pitkään. Vasta maaliskuussa viranomaisilta tuli ilmoitus, että artisti kuoli luonnollisista syistä. Hänellä oli muun muassa sydänlihastulehdus.

Hautajaisiin osallistui muun muassa Andrew Ridgeley, jonka kanssa Michael teki läpimurron Wham!-duossa.

Kyproksenkreikkalaisen taustan omannut britti George Michael myi 35-vuotisen uransa aikana yli sata miljoonaa levyä.

Wham!-yhtyeen hitteihin lukeutuu Last Christmas. Michaelin soolouran merkkipaaluja ovat muun muassa laulut Careless Whisper ja Jesus To a Child.