Hirvensalon nuorisoteatteri: Bremenin paras bändi.
Dramatisointi Jorma Nurminen ja Minna-Stiina Saaristo-Vellinki, ohjaus Loviisa Grubert, puvustus Kaarina Kopola, lavastus työryhmä, valosuunnittelu Karo Konkka, musiikki Jarno Saaristo, ensi-ilta 26.3. Nuorisotalo Moose’sissa.
Bremenin soittoniekat on Grimmin veljesten kirjaama kansansatu, joka kertoo Aasista, Koirasta, Kissasta ja Kukosta. Omistajiensa hylkäämät kotieläimet aikovat lähteä musikanteiksi Bremeniin, jonne eivät tiettävästi kumminkaan koskaan saavu, koska jäävät matkan varrelle asustamaan rosvoilta valtaamaansa mökkiä.
Kuten monet perinteiset sadut, myös Bremenin soittoniekat osoittautuu rakenteeltaan varsin epämääräiseksi, jos sitä vertaa eheään, sommiteltuun juoneen alkuineen, keskikohtineen ja loppuineen.
Alkuperäistekstin hatara rakenne on häpeilemättä näkyvissä Jorma Nurmisen ja Minna-Stiina Saaristo-Vellingin Hirvensalon nuorisoteatterin ”Pikkuhirvareille” dramatisoimassa esityksessä.
Sadun epäsymmetria – pitkä alkukehittely, joka sitten yhtäkkiä loppuu hilpeästi ja onnellisesti – ei kuitenkaan suuremmin haittaa, koska näytelmän nykykieli, verbaaliset nokkeluudet ja ohimennen sutkautetut viittaukset ajankohtaisiin asioihin tekevät tekstistä elävän ja humoristisen.
Näytelmä tarjoaa tukun persoonallisia tyyppejä, joita lapsinäyttelijöiden on varmasti ollut hauska työstää. Ja parasta esityksessä tietysti ovatkin lasten energia, into ja tekemisen riemu, jotka välittyvät vahvasti katsomoon.
Käsikirjoituksessa on myös hienosti huomioitu se, että roolityöskentely jakautuu melko tasaisesti jokaisen 14 näyttelijän kesken – jokainen saa oman tähtihetkensä.
Nuoret näyttelijät ovat ohjaajansa teatteri-ilmaisun opiskelija Loviisa Grubertin johdolla paneutuneet huolella roolihahmojensa luonteisiin ja elekieleen, humoristisiin nyansseihin sekä näyttämölle rakennettuun toimintaan.
Kaarina Kopolan suunnittelema puvustus antaa esitykselle yhtenäisen ilmeen. Asut ja maskeeraus myös tukevat hienosti eläinten, rosvojen ja muiden roolien rakentumista. Eläinbändin biisi on tarttuva ja saa ajattelemaan, että musiikkia ja lauluja olisi voinut olla enemmänkin.
Annina Karhu
