Wigwam Revisited
Gongissa 23.3.
Torstai-iltana Gongissa koetaan jotain poikkeuksellista – pala suomalaisen rockin historiaa, joka ei haiskahda ummehtuneelle. Vaikka lavalle noussut Wigwam Revisited jatkaa vuonna 1969 perustetun progelegendan Wigwamin perintöä, kyse ei ole vanhan lämmittelystä vaan muistin virkistämisestä: näin ensiluokkaiselle pohjalle suomalainen rock on rakennettu.
Yhtyeen esiintyminen ei sinänsä ole harvinainen tapaus. Wigwam Revisited on yksi monista vuosien saatossa kootuista Wigwam-versioista, kokoelma eri kausina yhtyeen riveissä tai sen liepeillä soittaneista muusikoista. Viime aikojen Love Records -uusintajulkaisut ja kotimaisen progressiivisen rockin ja psykedelian parissa jälleen koittanut hienoinen noususuhdanne ovat pitäneet sen ajankohtaisena.
Wigwamin alkuvuosien kokoonpanosta ei Gongin lavalla nähdä kuin laulaja-kosketinsoittaja Jukka Gustavson. Toisella puolen lavaa istuva laulaja-kosketinsoittaja Mikko Rintanen sekä rumpali Jan Noponen ovat puolestaan 90-luvun wigwamilaisia. Pitkäaikaista basistia Måns Grundstroemia tuuraa nyt Petri Asiala. Kitaristi Pekka Nylundin soittoa on kuultu aiemmin muun muassa Piirpaukessa.
Mutta alkuperäisillä muusikoilla ei ole oikeastaan mitään väliä, sillä Wigwam Revisitedissä huomion vie musiikki, johon ajan hammas ei tunnu pystyvän. Se liikkuu taitavasti progen, bluesrockin ja softrockin risteyskohdassa, yllättää ja yllättää sitten vielä uudelleen. Kaiken ytimessä ovat keskeisimmiltä Wigwam-albumeilta Fairyport (1971), Being (1974) ja Nuclear Nightclub (1975) poimitut kappaleet.
Varsinaisten Wigwam-biisien lisäksi mukana on emoyhtyeen perustajajäsenen ja pääasiallisen solistin Jim Pembroken soolotuotantoa. Sitäkään ei voi pitää tyylirikkona, sillä siellä ne uivat kaikki sulassa sovussa: Just My Situation, Do The Pigworm, A Better Hold, Losing Hold, Freddie Are You Ready, Lost Without A Trace, Nuclear Nightclub, Marverly Skimmer ja muut.
Progessa korostuu usein muusikoiden virtuositeetti, mikä ei ole aina eduksi musiikille. Wigwam Revisitedinkin riveissä riittää taitoa, mutta sillä briljeeraamisesta ei tehdä itse tarkoitusta. Toki Gustavson päästelee hammondillaan sydämensä kyyllydestä ja haastaa Rintasta tuon tosta kosketinkilpaan. Myös Nylund karkailee keikan edetessä yhä useammin sooloilemaan, mutta tekee sen tyylitajulla. Pohjalla lepää Noposen ja Asialan rakentama groove, joka vuorotellen lukkiutuu ja vaihtaa taas olemustaan.
Kaikkein miellyttävimmästä yllätyksestä vastaavat solistit. Wigwamissa laulajalla oli valtava merkitys. Myös Wigwam Revisited on yhtye, jossa on kaksi erinomaista laulajaa. Rintanen ja Gustavson ovat tyyleiltään sopivan erilaisia mutta riittävän samankaltaisia. Livenä karheaääninen Rintanen vetää hyvin vertoja Pembrokelle, jota moni pitää Wigwamin sieluna ja ainoana oikeana laulajana.
Yleisöä hemmotellaan useilla kansainvälisen tason progerockklassikoilla. Yksi komeimmista on illan päättävä Grass For Blades. Sääli, että sitä on todistamassa hädin tuskin sata katsojaa.
Tuomo Yrttiaho
