Näyttämötaide

Teatteriarvio: Tom of Finland on täysosuma

Otto-Ville Väätäinen

Tom of Finland -musikaali Turun kaupunginteatterissa 27.1.

Sävellys Jussi Vahvaselkä ja Jori Sjöroos, käsikirjoitus ja laulujen sanat Tuomas Parkkinen.

Tom of Finland -musikaalin alkusoitossa vilahti viiden sävelen pätkä, jonka tunnistin sitaatiksi. Se häiritsi, koska en kyennyt tunnistamaan lainauksen kohdetta. Oliko se joku virsi kenties? Vai joku hymni? Kysymykset jäivät avoimiksi.

Avoimeksi jäi myös suu, sillä musikaali on komea, kaikin puolin leuat loksauttavan komea. Jussi Vahvaselkä ja Jori Sjöroos kuljettavat Touko Laaksosen tarinaa 1920-luvulta 90-luvulle kullekin ajalle tyypillisten tyylien avulla, ragtimestä edetään tangon ja Motown-soundien kautta moderniin villisti moduloivaan homodiskoon.

Säveltäjien mukaan kaikki lähtee melodiasta, ja se on terve lähtökohta. Tom of Finlandin musiikki on moniulotteisia ja välttelee itsestäänselvyyksiä mutta ei silti kikkaile vaan pysyy luontevana. Sävelmissä ja sovituksissa on vaihtelua ja dynamiikkaa joka suuntaan, eikä pitkästymistä tarvitse pelätä ollenkaan. Volyymi on kovempi kuin missään aikaisemmassa Kaupunginteatterin Logomo-produktiossa, ja se on vain hyvä asia. Penkkejä tärisyttävät matalat äänet tuovat musiikkiinkin sen fyysisyyden joka Tom of Finlandin taiteessa on niin keskeistä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Oikeastaan ainoa jonka muuttaisin on laulua kaksintava viulu teoksen alussa, se oli häiritsevä ja tarpeeton. Ja tietenkin olisi hauskaa jos yleisö näkisi orkesterin, mutta siihen ei Logomon näyttämö anna mahdollisuutta.

Laulajat venyvät aivan huikeisiin suorituksiin. Komeimmista tuokioista vastasi ainakin ensi-illassa Mika Kujala, mutta myös Anna Victoria Eriksson ja Olli Rahkonen pääsivät loistaman äänillään. Kuorokohtaukset toivat monin paikoin mieleen Ultra Bran ja sitä kautta Kom-teatterin, ja niiden puhtaus oli huippuluokkaa. Iso orkesteri soitti tarkasti, vivahteikkaasti ja hyvällä sykkeellä.

Siihenkin oli varauduttu, että joku saattaa pitää musikaalia liian roisina. Liennytys onnistuu parhaiten huumorin keinoin ja sen tehtävän hoiti mummon valssi paremmin kuin erinomaisesti.

Pelkkä monipuolisuus ja vaihtelu eivät kuitenkaan riitä. Taideteokseksi musikaalin kohottaa vasta se, että musiikki luo kokonaisuudelle muotoa, toisin sanoen hyvässä teoksessa samat teemat toistuvat pitkin matkaa. Ja siitähän tuossa alkusoiton sitaatissakin oli kyse: siellä viitattiin Glad To Be Gay -päätösnumeroon, jonka olin käynyt kerran Spotifysta kuuntelemassa. Melodia oli jäänyt kerralla mieleen vaikken sitä nimetä osannutkaan.

Toinen olennainen rakennuspuu kokonaisuudessa on piirtämisen äänistä rakennettu luuppi, joka toistuu pitkin musikaalia erilaisissa ympäristöissä. Siinä on samaa tenhoa kuin Sjöroosin edellisen yhteistyökumppanin Vesalan Tytöt ei soita kitaraa -hitin suhinoissa.

Tom of Finland -musikaalille voi povata jopa kansainvälistä menestystä, kaikki edellytykset siihen ovat olemassa: aina ajankohtainen suvaitsevaisuuden teema, valmis ja vastaanottavainen yleisö, sekä erinomainen toteutus, jossa tarttuvat melodiat sidotaan toisiinsa selkeällä tematiikalla.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tomi Norha

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (21)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Kiitos
Asiallinen varoitus
Hyvä että varoitit kovasta metelistä. Joutuisin lähtemään kesken pois.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Ei kiitos
Tuleeko kulut katettua?
Riittääkö sitä sateenkaariyleisöä pitämään talous voiton puolella? Toivottavasti tähän ei käytetä kaupunkilaisten kovalla työllä ansaituista palkoista kiskottuja veroja.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mikki
Vast: Tuleeko kulut katettua?
Eikös tämä ole ihan kaikenlaiselle yleisölle tarkoitettu esitys? Jos esitys kertoisi vaikka vankila-aiheesta, niin ei sekään olisi tarkoitettu vangeille ja heidän omaisilleen vaan ihan kaikille katsojille?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Wanda
Vast: Tuleeko kulut katettua?
Jää ihan rauhassa kotiin katsomaan salkkareita, en usko poissaolosi olevan mitenkään ylipääsemätön järkytys kenellekään.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Naurattaa
Vast: Tuleeko kulut katettua?
Mistä päättelet, että musikaali olisi vain "sateenkaariyleisölle"?

Oletko tullut ajatelleeksi, että myös HLBTIQ+ ryhmään kuuluvat henkilöt ovat myös kaupunkilaisia?

Nyt kun toit tämän asian esiin, niin montakohan "hetero" musikaalia / näytelmää on toteutettu HLBTIQ+ ihmisten kovalla työllä ansaituista palkoista kiskotuilla veroilla? Onkos ne kaikki jääneet voiton puolelle? Taidetaan molemmat tietää vastaus: Ei todellakaan!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ihmettelijä
Vast: Tuleeko kulut katettua?
Älä sää "Ei kiitos" sitä taloutta sure.

Nopeesti laskettuna ainakin kolme neljäsosaa mun tutuista jotka on menossa katsomaan ko näytelmää on ihan heteroita.

Tai kukas sen tietää, vaikka muuttuisivat homoiksi näytelmän nähtyään ;)
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Ateisti
Vast: Tuleeko kulut katettua?
Homofobien uskovaisten rahoja voi hyvin käyttää tällaiseen teatteriin. Ei haittaa ketään kellä olisi mitään merkitystä.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Metapoliisi
Kritiikitön kritiikki
Öh, oliko näytelmässä myös repliikkejä, ohjausta, näyttelijäsuorituksia, käsikirjoitus? Pitäisikö nekin huomioida musiikillisten muistiinpanojen ja niistä johdettujen kritiikittömien impressioiden ohella? Miksi kriitikko jättää työnsä tekemättä ja hurraa kuin hiihtokisoissa?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Hemmo
Vast: Kritiikitön kritiikki
Hyvin sanottu, ihmettelin samaa. Eniten kai siksi, kun askarruttaa tuon aiheen yleinen kiinnostavuus ("kansainvälinen menestys").
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vapaapäivä
Vast: Kritiikitön kritiikki
Kappas yllätystä, löytyi suomalaisia, jotka eivät siedä positiivista palautetta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
TS:n kulttuuritoimitus
Vast: Kritiikitön kritiikki
Tällä kertaa päädyttiin kahden kritiikin ratkaisuun, joista toinen eli tämä Tomi Norhan kirjoittama koskee pelkästään musikaalin musiikkia. Tekstistä, ohjauksesta, näyttelijäsuorituksista voi lukea Outi Lahtisen kirjoittamasta kritiikistä, joka myös löytyy verkkolehdestä otsikolla Tom of Finland - lupa katsoa, koskea ja tuntea.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Lisää