Hyvä poika voitti pääpalkinnon Monsin elokuvafestivaaleilla

Ohjaaja Zaida Bergroth ja näyttelijä Samuli Niittymäki Hyvä poika -elokuvan kutsuvierasnäytöksessä maaliskuussa 2011.
Ohjaaja Zaida Bergroth ja näyttelijä Samuli Niittymäki Hyvä poika -elokuvan kutsuvierasnäytöksessä maaliskuussa 2011.

Zaida Bergrothin elokuva Hyvä poika voitti kansainvälisen kilpailusarjan pääpalkinnon Monsin rakkauselokuvafestivaaleilla Belgiassa perjantaina. Tämän lisäksi elokuvan pääosassa näytellyt Samuli Niittymäki palkittiin parhaana miesnäyttelijänä. Elokuva kertoo näyttelijä-äidistä ja hänen ylisuojelevasta pojastaan.

Viime syyskuussa kansainvälisen ensi-iltansa saanut Hyvä poika oli tätä ennen palkittu Chicagon elokuvafestivaaleilla.

Hyvä poika on Bergrothin toinen pitkä elokuva. Ensimmäinen elokuva oli Skavabölen pojat.

Monsin rakkauselokuvafestivaalit järjestettiin nyt 28. kerran. Aikaisemmin pääpalkinnon ovat voittaneet muun muassa John Carneyn Oscar-palkittu Once sekä Christian Mungiun Occident-elokuva, joka on myös Cannes-voittaja.

TS–STT

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.