Näyttämötaide

Coppélia on viihdyttävää komediaa

Henrik Burman irrotteli Georges Méliès’n roolissa. Maria Baranova esitti vanhaa ohjaajataikuria kiusoittelevaa elokuvanäyttelijää.
Henrik Burman irrotteli Georges Méliès’n roolissa. Maria Baranova esitti vanhaa ohjaajataikuria kiusoittelevaa elokuvanäyttelijää.

• Coppélia. Koreografia Marc Ribaud, musiikki Léo Delibes, musiikinjohto Philippe Béran, lavastus ja puvut Dirk Hofacker, valaistus Jacques Chatelet. Ensi-ilta 24.2. Suomen Kansallisbaletissa.

Uudet versioinnit tuovat virkistystä klassikkobaletteihin kuten nyt Kansallisbaletin Coppéliaan. Kolminäytöksinen komedia toistaa alkuperäisen version (1870) löyhiä siteitä E. T. A. Hoffmannin kuuluisaan Nukkumatti-kertomukseen, mutta asettaa tarinan Tohtori Coppeliuksesta ja tämän nukeista uusiin puitteisiin.

Koreografi Marc Ribaud ja lavastaja Dirk Hofacker paikantavat kertomuksen tapahtumat varhaisen elokuvan mestarin, Georges Méliès’n elokuvastudioon. Méliès (1861–1938) on elokuvataiteen pioneeri, joka on tunnettu erilaisten elokuvallisten keinojen, kuten pysäytyskuvan ja montaasin sekä trikkien ja tehosteiden keksijänä ja kehittäjänä.

Méliès oli myös taikuri, ja Ribaud’n versiossa Coppelius onkin vaihtunut elokuvamaagikoksi. Idea yhdistää tarina mekaanisesta nukesta, Coppéliasta, varhaiseen 1900-luvun alun elokuvaan on herkullinen ja mahdollistaa todellisen uustulkinnan klassikkobaletista. Ribaud tuo näyttämölle elementtejä ja jopa pätkiä Méliès’n säilyneistä elokuvista tanssijoiden esittäminä. Erityisesti Méliès’tä kiehtoneet sarvipäiset paholaisviikarit saavat tanssia Ribaud´n tahtiin.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kiehtovaa ideaa kuitenkin hyödynnetään suhteellisen konservatiivisesti ja pintapuolisesti. Elokuvastudioksi näyttämön tekee oikeastaan vain sivustaan asetettu elokuvakamera ja takaseinällä vaihtuvat lavastekankaat. Méliès’n erikoistehosteinnovaatioita ei hyödynnetä juurikaan eikä ylipäätään herkullista yhteyttä mekaanisen nuken ja elävän kuvan välillä viedä ideaa pidemmälle.

Puvustuksen
kauneus

Baletti kertoo humoristista tarinaa taikurista, joka haluaa taikoa Coppélia-nuken eläväksi naiseksi. Ribaud’n visiossa tarinankerronta kulkee sujuvasti.

Henrik Burman saa irrotella hienosti Georges Méliès’n hahmossa. Rakastavaiset eli Swanhilda (Maria Baranova) ja Franz (Jaakko Eerola) ovat elokuvanäyttelijöitä, jotka kiusoittelevat vanhaa ohjaajataikuria. Toisessa näytöksessä Swanhilda tekeytyy Coppélia-nukeksi ja pyörittelee vanhaa miesparkaa mielin määrin.

Maria Baranova on ihastuttava Swanhilda/Coppélia, ilmavasti henkevä ja maanläheisesti pinnallinen samanaikaisesti.

Loistava Eerola saa tanssia kunnolla vasta kolmannen näytöksen suuressa pas de deux’ssa. Ribaud’n koreografinen kieli on toimivaa ja pyrkii hyödyntämään koomista elekieltä, jopa slap-stick-huumoria.

Dirk Hofackerin puvustus on värimaailmaltaan mustavalkoelokuvan aikakauteen viittaavaa ja kauniin taitavasti 1900-luvun alkuun sopivaa. Coppélia-nuken puku on kuin varhaista haute couturea, viiksekkäät miestanssijat liivipukuineen ja naiset pitkine hameineen tulevat suoraan kuin vanhoista valokuvista. Puvustus on kokonaisuuden kohokohtia, kuten myös orkesterin työskentely Philippe Béranin johtamana.

Méliès’n taide perustuu yllätyksiin ja silmänkääntötemppuihin, ja niitä Coppéliassa jää kaipaamaan. Kokonaisuus on toki viihdyttävä, mutta hieman ykstotinen ja ennen kaikkea yllätyksetön.

Sakari Oramo johtaa Wienin filharmonikkojen Sibelius-konsertteja vielä kahteen otteeseen Tanskassa.
Sakari Oramo johtaa Wienin filharmonikkojen Sibelius-konsertteja vielä kahteen otteeseen Tanskassa.