Kulttuuri

Kirja-arvio: Ystävyys punnitaan haaksirikossa

Janne Mäkitalo: Pääkallokiitäjät.

Myllylahti. 194 s.

Koulun ja kodin säännöt pitkästyttävät 14-vuotiaita Timiä ja Teroa. Pakokeinon tylsästä arjesta tarjoavat mielikuvituksen siivittämät seikkailut muinaisella Käräjämäellä sekä retki avoimelle järvenselälle.

Kuten poikakirjat perinteisesti, myös Janne Mäkitalon Pääkallokiitäjät kasvaa arkisesta asetelmasta vaihe vaiheelta huimaksi seikkailuksi selviytymisestä ja sankaruudesta.

Maskulaisen opettajan esikoisteos kumartaa klassisten seikkailukirjojen traditiolle. Romaanin tapahtumat sijoittuvat tekijänsä omiin nuoruuden maisemiin Euraan ja Säkylän Pyhäjärvelle.

Kirjan tarina etenee päähenkilö Timin ensimmäisen persoonan kerrontana, mikä onkin hyvä keino luoda tarinaan kielen keinoin nykynuorten omaa kokemuspiiriä. Kertojaratkaisu toimii teoksessa pääosin hyvin.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Aivan tyylipuhtaasti esikoiskirjailija ei kuitenkaan vaativaa valintaansa onnistu noudattamaan. Timin puheessa pilkistelee paikka paikoin aikuisen näkökulma asioihin. Piirteitä kaikkitietävästä, tapahtumista irrallaan olevasta kertojasta tulee välillä mukaan päähenkilön suoraan kerrontaan.

Nuorten kokemuspiiri on teoksessa pääosin uskottavasti kuvattu. Saunan lauteilla käydyssä keskustelussa vilahtava presidentti Kekkonen lienee kuitenkin yhtä vieras asia nykyisten 14-vuotiaiden vapaa-ajan puheenaiheena kuin juhannussalko olisi joulupuuna.

Menneiden presidenttien ja muiden anekdoottien ripottelu dialogiin kertonee siitä, että Mäkitalo haluaa lisätä teoksensa avulla nuorten kiinnostusta paitsi kirjallisuutta myös Suomen historiaa kohtaan.

Pyrkimys on arvostettava, mutta luennoiva ote tulee vielä esikoisteoksessa joissakin kohdin liikaa tekstistä läpi.

Tällaisten detaljien poimiminen muuten ansiokkaasta teoksesta saattaa tuntua kriitikon nipottamiselta. Nuortenromaanin uskottavan maailman luomisessa vanha sanonta pitää kuitenkin tavallistakin paremmin kutinsa: paholainen asuu yksityiskohdissa.

Paikoittaisista kauneusvirheistä huolimatta Pääkallokiitäjät on onnistunut päivitys suomalaisen poikakirjallisuuden traditioon. Päähenkilöiden kielen ja kokemuksen aitouttakin tärkeämpää tämän lajityypin teoksessa on vetävä ja jännittävä tarina. Teoksen juoni on rakennettu taitavasti ja tempaa mukaansa myös aikuislukijan.

Vaikka Mäkitalon esikoisromaani tekee kunniaa lajityyppinsä klassikoille, se ei jäljittele niitä liian ilmeisesti.

Kirjan suurin ansio on tarinasta aistittava tekijän empatia henkilöitään ja laajemmin nuorten maailmaa kohtaan. Kipeän elämänvaiheen keskellä vanhemmat ja opettajat ovat toisinaan suurimpia vihollisia.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Epävarmuuden ja kasvukipujen keskellä liittolaisuus löytyy toisista ikätovereista. Pääkallokiitäjät korostaa hienosti mielikuvituksen ja aidon ystävyyden voimaa.

Jaakko Mikkola