Louis-Ferdinand Céline: Linnasta linnaan.
Suom. Ville Keynäs. Siltala. 390 s.
On hienoa, että Louis-Ferdinand Célinen sodanjälkeistä tuotantoa suomennetaan. Hän on yksi merkittävimmistä 1900-luvun ranskalaisista kirjailijoista ja kirjallisen kielen uudistajista.
Kääntäjäaarteemme Ville Keynäs on suomentanut herkullisesti Célinen Linnasta linnaan -romaanin hurjan energialatauksen ja ajatuksenvirran. Célineä käännettäessä juuri tyylin kääntäminen on olennaista, sillä se on syy hänen jatkuvaan lumovoimaansa.
Linnasta linnaan julkaistiin Ranskassa vuonna 1957 Célinen ollessa 64-vuotias. Hän eli enää neljä vuotta mutta kirjoitti loppuun asti kiihkeästi. Linnasta linnaan on osa romaanitrilogiaa, jonka muut osat ovat Nord ja Rigodon. Romaanin käsite on niin laaja, että omalaatuinen, faktaa ja fantasiaa nivova trilogia mahtuu sen sisään.
Céline oli antisemitisti ja kutsui itseään häpeilemättä rasistiksi. Hän kirjoitti sodan aikana kolme antisemitististä pamflettia, joissa hän ajoi myös Ranskan ja Saksan valtioliittoa. Hän kirjoitti saksalaisten miehityksen aikana vuonna 1941, että juutalaisten läsnäolo Ranskassa oli pahempaa kuin saksalaisten miehittäjien.
Jos Céline olisi jäänyt Ranskaan, hänet olisi voitu teloittaa maanpetturuudesta sodan jälkimainingeissa. Célinen poliittisesti ja eettisesti vastenmielisistä näkemyksistä huolimatta hänen tapansa ilmaista itseään viettelee kuuntelemaan.
Céline kuvaa romaanissaan poliittisten pakolaisten seuruetta, joka asettuu syksyllä 1944 Siegmaringenin linnaan Saksassa. Mukana ovat muun muassa Vichyn nukkehallituksen nokkamiehet, joita Céline ei puolusta eikä kaunistele. Vallanhimoiset, pikkumaiset poliitikot ja turhamaiset kulttuuri-ihmiset ajavat kukin vain omaa asiaansa kafkamaisen linnan käytävillä. Toinen linna välkkyy muistoissa mukana: tanskalainen vankila, jonne Céline suljettiin vuonna 1945.
Tarina ei etene suoraviivaisesti vaan pyörteenä, joka kieppuu Célinen 1950-luvun kurjan arjen, Siegmaringenin ja vankilan muistojen välillä. Kertoja syyttää itseään toistuvasti harhailusta asiasta toiseen ja hourailusta, mutta kaikki toimii, naksahtaa paikalleen osaksi monimutkaista rakennetta. Kiihkon ja toisaalta junnaavan odottelun välinen dynamiikka ja koko teoksen rytmi toimivat ällistyttävän hienosti.
On vaikea niellä Célinen Linnasta linnaan -teoksessa esittämää väitettä, että ei ” … koskaan ollut olemassa… lajia, ryhmää, lurjuskaartia, joka olisi ollut yhtä vihattu ja kirottu kuin me, yhtä vimmatusti tavoiteltu, jahdattu”. Kansallissosialistit olivat juuri tuhonneet kuusi miljoonaa juutalaista, joista noin 76 000 Ranskan juutalaista, mutta Céline pitää itseään uhrina.
Tällainen häpeämättömyys kavahduttaa. Faktojen valossa ei voi mitenkään sulattaa myöskään väitettä: ”saksalaisten viha, ohimennen sanottuna, kohdistui ennen kaikkea ’kollaboratööreihin’ … ei niinkään juutalaisiin”.
Erittäin tarpeellinen selitysosio ja Tommi Uschanovin asiantuntevat jälkisanat auttavat ymmärtämään teoksen merkitystä. Käännöksen joidenkin yksittäisten sanojen kohdalla mietin, voisiko ne saada vielä enemmän suomeksi lainasanan sijaan. Mutta mikä olisi vaikka tuo kollaboratööri? Yhteistoimintamies? Kokonaisuutena suomennos toimii erinomaisesti ja tyylin kiihkoisa juna lentää taidolla eteenpäin, ihmisten itsekkyyden, turhamaisuuden ja pikkumaisuuden syövereihin.
Päivi Brink
3 POIMINTAA
Tyylitaituri ja antisemitisti
1 Saksalaismielinen Céline joutui pakenemaan vaimonsa kanssa Saksan kautta Tanskaan vuonna 1944. Hän palasi Ranskaan vasta armahduksen jälkeen 1951.
2 Hän näki juutalaisten ja kapitalistien salaliiton uhkaavan koko läntistä maailmaa. Hänen sodan aikana julkaistut pamflettinsa ovat avoimen antisemitistisiä ja ajavat valtioliittoa Ranskan ja Saksan välille.
3 Puhekielinen, kolmen pisteen varaan rakennettu assosiatiivinen tyyli on Célinen kestävän suosion salaisuus. Ihailijoita ovat olleet mm. eksistentialistit, Henry Miller ja amerikkalaiset Beat-runoilijat.
