Kulttuuri

Tyrmäävä tenori elämänsä iskussa

MARKKU OJALA
Pepe Willberg pitää itsensä kunnossa hikoilemalla Kaapelitehtaan nyrkkeilysalilla.
Pepe Willberg pitää itsensä kunnossa hikoilemalla Kaapelitehtaan nyrkkeilysalilla.

Pepe Willberg sanoo muistavansa Turun vuodet erittäin hyvin.

– Asuimme Veistämöntorilla. Lastentarha oli Puutarhakadun päässä. Kävin Turussa myös kaksi ensimmäistä luokkaa, hän luettelee.

Pikkupojan mieleen jäivät mainiot leikkimaastot, isot sisäpihat ja raitiovaunun kääntöpaikka. Lähistöllä riitti mielikuvitusta kiihottavia kohteita; oli Aurajoki, linna ja tietysti Kakolanmäki.

Luokkakaverin isä oli töissä vankilassa, ja Pepekin vietti paljon aikaa mäellä. Luottovankien näkeminen ei pelottanut.

– Mutta oli siellä varmaan pahojakin jätkiä, hän naurahtaa.

Myös kesäiset venematkat Ahvensaareen ovat yhä muistoissa.

Ensimmäinen julkinen esiintyminen tapahtui ykkösen raitiovaunussa. Pepe oli saanut joulupukilta pahvisen klarinetin, ja joulupäivänä matkalla mummolaan hän viihdytti sillä kanssamatkustajiaan.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Suksee oli valtava, mutta en voinut jatkaa konserttia, koska juuri silloin tulimme paloaseman kohdalle ja minun piti keskittyä siihen.

Pepe muistaa myös, kuinka äiti vei hänet vasta valmistuneeseen Konserttitaloon. Lavalla oli radion tanssiorkesteri, jonka riveissä oli monta puhaltajaa.

– Se oli hieno kokemus. Esitin jälkeenpäin, että saksofoni pitäisi saada.

Pepe myös kuunteli tarkkaan radion musiikkiohjelmia.

Oma musikaalisuus on tunnetusti perua äidin puolelta, olihan äidin äidin äiti säveltäjämestari Oskar Merikannon sisar.

Meri tuli pojan elämään isäpuolen, merikapteeniksi opiskelleen Henrik Willbergin kautta.

– Mä olen käynyt laivan alla jo aika pikkujätkänä, Turussa kuivatelakalla.

Etelä-Amerikan linjalla seilanneen perheenpään työ vei kolmikon Helsinkiin syksyllä 1955.

Lauttasaaresta ostetun asunnon valmistumista odotellessa Pepe asui äitinsä kanssa Suomenlinnassa.

– Se oli pikkujätkän unelmien täyttymys, kansakoulun kolmannen luokan saarella käynyt Pepe sanoo.

Lauttasaaressa oli valtavasti lapsia ja kavereita riitti. 50-luvun lopulla nuorisomusiikki kantautui myös pikkupoikien korviin. Pepe alkoi ruinata kitaraa ja saikin sellaisen tuliaisina Brasiliasta.

Kapteeni Willberg toi matkoiltaan myös levyjä. Ensimmäinen pojan tilauksesta kotiin tuotu savikiekko oli Jailhouse Rock. Latinolevyjen seassa oli myös muutama Pepen korvaa hörisyttänyt levy. Oli Nat King Colea, Mario Lanzaa, Harry Belafontea ja Glenn Millerin orkesteria.

– Oli mulla jo ennen Jailhouse Rockia yksi oma levy, Annikki Tähden Kuningaskobra.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Pepe muistaa hyvin kesän 1961. Muutaman kappaleen kitaralla oppinut kuusitoistavuotias kuuli jostain naapurustosta ihan oikea rautalankaa.

– Shadows oli ihan ykkösjuttu silloin – ja joku jätkä istui parvekkeella ja oli kytkenyt kitaransa radioon. Ihan mielettömän hieno soundi! Täydellistä!

Parvekemuusikko osoittautui Pepen kaverin tutuksi, ja hetken rupateltuaan pojat saivat kutsun jammailemaan.

– Vedettiin siinä pari Shadowsia kimpassa. Bändi perustettiin sillä hetkellä!

Ongelmana oli löytää pari kaveria lisää. Yksi hieman varakkaamman perheen vesa laitettiin ostamaan basso.

Rumpaliksi löytyi 12-vuotias Hasse Walli. Tämä ilmoitti olevansa enemmän suuntautunut jazziin, mutta suostui kuitenkin tulemaan treeneihin.

Syksyllä 1962 alkoi intensiivinen harjoittelu, kaikki vapaa-aika kului treenikämpällä.

Sinne tuli treenaamaan myös Electric Five, jolla oli erikseen laulusolisti, Ilkka Lipsanen nimeltään.

– Ne treenasivat aina meidän jälkeen, mutta huomasin, että kaverit alkoivat ilmestyä paikalle aina vain aikaisemmin.

Pepen ja kumppanien bändille kertyi meriittiä, sillä se menestyi rautalankakilpailussa.

– Me osattiin soittaa kolme biisiä – tosin se kolmas oli vähän kesken eikä mennyt ihan nappiin, joten jäätiin toiseksi.

Oli aika pestata bändiin laulaja. Koelaulussa kävi ainakin Jukka Kuoppamäki, mutta tämän ääni ei tuntunut istuvan rokkibändiin. ”Danny” Lipsanen oli valmistautunut hyvin ja veti Work Songin niin komeasti, että se oli siinä.

Jo syksyllä 1965 bändi lähti lahden yli valloittamaan Tukholmaa – ja erittäin hyvällä menestyksellä.

Nopeaan kehityksen vaikutti, että kesällä 1964 bändiin saatiin ruotsalainen rumpali Kurre Mattson – ihan maailmanluokan tekijä!

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Ruvettiin harrastamaan moniäänistä laulua – se oli aika kova sana Ruotsin markkinoilla.

Pepe Willberg muistuttaa, ettei ollut missään vaiheessa hirveä rokkifani. Omin juttu oli Beatles.

– Pidän Paul McCartneyta popparihistorian tyylikkäimpänä laulajana, hän sanoo.

Omaan laulamiseen oppi tuli samalla tavoin kuin kitaransoittoonkin: korva kiinni radiossa.

Saat miehen kyyneliin lasketaan Willbergin ensimmäiseksi soololevytykseksi, sillä Jormaksen sijasta taustalla on studiobändi.

Pepestä tuli kertaheitolla laulaja, mutta ei mies kitarastakaan luopunut.

– Tänäkin päivänä haaveilen, että saisi vielä joskus soittaa Shadowsin biisejä.

Armeija jälkeen syntyi Paradise ja Pepe Willbergistä tuli suomalaisten olohuoneiden vakiovieras. Alun perin kyseessä oli nelimiehinen Jormas 2, mutta se ei jaksanut iskeä päätä seinään Hasse Wallin ja kumppaneiden Blues Sectionin vallattua markkinat. Pepe lähti toiseksi laulajaksi Johnny Liebkindin vuoden 1968 kesäkiertueelle.

Homma kuitenkin lopahti heti syksyllä, koska paketti oli liian kallis keikkajärjestäjille.

Bändin rippeistä syntyi uusi ryhmä, mutta homma ei heti ottanut tulta. Tapani Kansan hajotettua oman bändinsä promoottori Antti Einiö saattoi työttömät muusikot yhteen. Syntyi puhallinsektiolla vahvistettu Paradise, jonka riveissä soittivat lopulta muun muassa Pave Maijanen ja Pedro Hietanen.

Paradise kiersi tanssilavoja ja -taloja, koko illan keikkoja riitti jopa sunnuntaisin.

Sitten tuli Hurriganes-buumi, mikä hyydytti kysynnän hienoille sovituksille ja stemmalaululle.

– Sellainen luonnollinen kehitys, jossa nuorison musiikkimaku kehittyy bändien mukana, se katkesi kerralla, Willberg sanoo.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Apuun tuli Danny, joka halusi uuteen showhunsa parhaat mahdolliset voimat. Pepe bändeineen lähti mukaan. Hän soitti kitaraa ja lauloi stemmoja, mutta soitti bändi myös omat settinsä.

Homman jatkuessa Armi Aavikon rinnalle saatiin toinenkin missi, Seija Paakkola. Dannyn seuraava idea oli aikuisille suunnattu ravintolashow, josta syntyi Finntastic.

– Sitä tehtiin todella hartaasti. Hyvännäköisiä mimmejä ja tosi urpon näköisiä jätkiä, Willberg kuittaa.

Pepe pääsi vetämään yhden soolonumeron, jonka innoittamana Ilta-Sanomat repäisi kissan kokoisen otsikon: Pepe laula lisää!

Ja Pepehän lauloi. Ei tosin enää Dannyn leivissä. Vuonna 1978 alkoi yhteistyö kouvolalaisten Jokke ja Jakke Seppälän kanssa. Seuraavan vuosikymmenen alussa Pepe ja Jokke yrittivät kunnianhimoisen Proto-yhtyeen muodossa, mutta seuraava varsinainen leipäpuu löytyi ravintolabändistä, joka keikkaili myös Ruotsissa ja Norjassa. Kapakoissa ja laivoilla kiertäneen bändin rumpalina oli turkulainen Johnny Gustafsson (mm. Bogart & Co.).

Se oli työtä vailla glamouria, mutta ei Willberg loistoa kaipaakaan. Olennaista on osaaminen ja musiikki.

– Kun biisi lähtee käyntiin, mikään ei häiritse, hän tiivistää keikkailun ytimen.

– Ei minua ole koskaan häirinneet uran nousut ja laskut, koska en ole pyrkinyt olemaan mahdollisimman tunnettu tai kuuluisa.

Vuonna 1983 Willberg muutti Poriin ”viettämään avioliitoa ja tekemään lapsia”. Pääasiallisena työpaikkana oli oma studio, jossa hän sävelsi ja äänitti kappaleita myös muiden artistien tarpeisiin. Tangomarkkinoilta irtosi pari kukkapuskaa, mutta ei muuta.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Varsinkin ekalla kerralla biisi oli mielestäni helvetin hyvä, miksei toisellakin. Mutta kai ne olivat liian argentiinalaisia, Willberg sanoo.

– Päätin jossain vaiheessa, että biisintekeminen riittää, ei tästä ole mihinkään.

Vaikka hittejä on syntynyt myös omasta kynästä, pääasiassa elanto on aina tullut keikoilta.

Punaisena lankana on aina ollut se, että on sinut tekemistensä kanssa. Rahan takia ei tehdä mitään.

– Viimeistään Mestarit-kiertueen jälkeen tajusin, mitä kannattaa esittää. Ihmiset haluavat kuulla illan kuluessa tuttuja Pepe-hittejä.

Mestarit oli alun perin Nokian kesäjuhlille ideoitu kertarysäys, jonka tie kuitenkin johti kiertueelle ja suurimmille mahdollisille areenoille.

Seuraava erillinen hanke oli yhdessä Fredin ja Petri Laaksosen kanssa toteutettu Poptenorit-kiertue. Taustalla oli Olli Ahvenlahden jazzbändi. Ohjelmassa oli muun muassa erilaisia potpureita Kipparikvartetista Beatlesiin. Ja kolmiäänisesti koko ajan.

Isojen hankkeiden rinnalla Pepe on koko ajan tehnyt myös omaa perustyötään keikkailemalla klubeilla ja ravintoloissa.

Vaikka niin mestarit kuin tenoritkin saivat valtavasti julkisuutta, omille keikoille ne eivät tuoneet lisää yleisöä.

Pepe Willbergin täyttäessä 60 vuorossa oli oma konserttisalikiertue. Ne ovat taloudellisesti raskaita, mutta taiteellisesti antoisia hankkeita.

Willberg on joutunut toteamaan, että uusien kappaleiden saaminen radiosoittoon on enemmän kuin hankalaa. Pari singleä on kuitenkin soinut ahkerasti Ylen kanavilla ja saanut muutenkin huomiota.

2000-luvulla Willberg on ollut mukana mm. Dannyn Islanders-revivalissa ja rautalankahenkisessä 60-lukunostalgioinnissa. Sen raamit olivat kuitenkin liian tiukat, joten Willberg päätti irrottautua hankkeesta.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Lähden mukaan vain, jos saan soittaa omaa musaa oman bändin kanssa. Se ei kuitenkaan tunnu käyvän päinsä, hän toteaa.

Kaksi vuotta sitten ilmestynyt Pepe & Saimaa nosti miehen jälleen kerran julkisuuden valokeilaan. Willberg pokkasi myös ensimmäisen kultalevynsä.

Projektia edelsi uusi levytyssopimus ja levy-yhtiön pyrkimys löytää hittikappale. Tarjolla olleet demot eivät kuitenkaan sytyttäneet mestaria. Joukosta erottui kuitenkin yksi kummallinen englanninkielinen biisi, jonka Willberg päätti valita. Se paljastui Matti Mikkolan sävellykseksi, johon Timo Kiiskinen ryhtyi tekemään suomenkielisiä sanoja.

– Sittenhän siinä kävi niin, että laulusta Lyhyenä hetkenä tuli seitsemän minuutin pituinen – ja kaikkien yllätykseksi Ylen kanavien vuoden 2012 soitetuin laulu.

Mikkolalta löytyi samanlaisia lauluja rutkasti lisää, ja puuttuvat pari raitaa löytyivät Eppu Kososelta.

Pepe on erittäin tyytyväinen levyn teksteihin. Ne osuvat laulajan suuhun.

Saimaa vietiin myös konserttilavalle, tosin vain kaksi kertaa. Keikat Ruisrockissa ja Helsingin Juhlaviikoilla jäävät suurisuuntaisuudessaan historiaan.

Menestys ei kuitenkaan muuttanut mitään. Willberg ei edes pohtinut lähtevänsä kiertämään rockklubeja nuorten kundien kanssa.

– Olen niin pitkään tehnyt hommia omien luottomuusikoideni kanssa. He hallitsevat koko ohjelmiston kuin vettä vaan. En halunnut romuttaa sitä.

Juhlakiertueella kuullaan Pepen ja 11 muusikon voimin uran tunnetuimmat laulut – hienoimmat levytyskappaleet ja muutamia muita harvemmin kuultuja lauluja. Pienenä lisämausteena on muutama ooppera-aariakin.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Ne ovat hienoja sävellyksiä joita on kiva laulaa. Sen takia otin niitäkin mukaan.

Willberg ei ole koskaan varsinaisesti opiskellut laulamista, mutta on kuitenkin käynyt viime aikoina silloin tällöin oopperalaulaja Jaakko Ryhäsen pakeilla.

– Avaa sitä kurkunpäätä niin homma tulee helpommaksi, kuuluu Ryhäsen tiukka ohje.

Ja Pepehän avaa. Kuntonyrkkeilyä harrastavan 70-vuotiaan ääni soi komeammin kuin koskaan.

KUKA?

Pertti ”Pepe” Willberg

Syntyi 17.12. 1946 Turussa.

Sai ensimmäisen kitaransa 13-vuotiaana.

Ensimmäinen bändi The Islanders 1962, sitä seurasivat Beatmakers ja Jormas.

Ensimmäinen soololevy Saat miehen kyyneliin 1966.

Pepe ja Paradise 1969, Mestarit 1988, Poptenorit 2003.

Kultalevy Pepe & Saimaa 2014.

Näytä lisää