Kulttuuri

Lumihiutaleet juhlistivat onnellista loppua Tallinnassa

Tallinnalaiset juhlivat kulttuuripääkaupunkivuoden loppua kaupungin keskustassa torstaina.
Tallinnalaiset juhlivat kulttuuripääkaupunkivuoden loppua kaupungin keskustassa torstaina.

Harvakseen maahan leijailevat lumihaituvat toivat oman lisävalonsa Tallinnan kulttuuripääkaupunkivuoden loppuhuipentumaan. Torstain tapahtumakokonaisuus oli saanut nimekseen Onnellinen loppu. Kaikkiin tapahtumiin oli päivän aikana vapaa pääsy, ja erityisesti museoissa riitti kävijöitä ruuhkaksi asti.

Ahkerimmat museobongarit ehtivät kiertää päivän aikana kaikki 12 museota, mutta monet tyytyvät rauhallisempaan tahtiin ja viettivät pitkiäkin aikoja eri museoissa avoinna olleissa työpajoissa.

Tallinna on mainostanut kulttuuripääkaupunkivuottaan selvästi Turkua maltillisemmin, mutta huomattavasti maltillisempi on ollut vuoden ohjelmatarjontakin. Vuosi sinniteltiin kokoon alkuperäisestä puoleen leikatulla budjetilla, ja taiteellinen johtajakin ehti matkan varrella vaihtua.

Tavallista tallinnalaista kulttuuripääkaupunkivuoden päättyminen ei hirveästi kosketa. Kaupungin nykyinen siisti ja rauhallinen ilme ja muhkea ohjelmatarjonta säilynevät ensi vuonnakin, ja vähitellen käyttöön saadaan myös kaikki kulttuuripääkaupunkivuotta varten kaavaillut uudet tilat.

– Kulttuuri on tänä vuonna ollut esillä kaikkialla. Koko vuotta on leimannut onnistunut yhteistyö hyvin erilaisten tahojen kanssa. Se on juuri sellainen perivirolainen ominaisuus, josta voimme olla ylpeitä, sanoo kulttuurikaupunkisäätiön hallituksen jäsen Jaanus Mutli.

LUE LISÄÄ PERJANTAIN TURUN SANOMISTA