Joulukalenteri, osa 26: Ramppikuumetta

Yhdessä seurue kulki hiiteen, pyhään lehtoon.
Yhdessä seurue kulki hiiteen, pyhään lehtoon.

Elias odotti hermostuneena tiernapoikaryhmänsä esiintymisvuoroa Suurtorilla. Häntä vaivasi ramppikuume, mutta samalla hän mietti, halusiko edes voittaa. Tietenkin hän halusi näyttää Runebergille, mutta palkintona olisi pakollinen matka Karjalaan keräämään runoja. Miten sivistymätöntä elämä siellä mahtoikaan olla!

Karjalan korvessa lumensaartamassa saunamökistä astuivat alastomina ulos runonlaulaja Väinö Ilmarinpoika ja hänen talonsa väki. Höyryävät miehet ja naiset heittäytyivät hikisinä lumihankeen kieriskelemään.

Väinö varmisti, että kiukaanpesään jäi tuli, sillä heidän jälkeensä olisi vainajien vuoro tulla saunomaan. Äijä, mummu ja muut, jotka olivat saunan aikanaan rakentaneet, saisivat palata lämmittelemään sen löylyistä.

Väinö pukeutui parhaisiin villoihinsa, turkiksiinsa ja karvaiseen patalakkiinsa ja alkoi soittaa hirvensarvesta tehtyä suurta kanneltaan. Toiset paukuttivat noitarumpua ja kaikki lauloivat muinaisia lauluja, jotka muualla oli aikoja sitten unohdettu.

Yhdessä seurue kulki hiiteen, pyhään lehtoon, ja raahasi perässään Väinön lihavinta sikaa. Oli vuoden pisin yö ja heidän oli varmistettava, että aurinko nousisi huomenna ja valo jälleen voittaisi pimeyden.

He kokoontuivat Suuren tammen ympärille ja koristelivat sen koruilla, hedelmillä ja kynttilöillä. Tammen edessä lumesta raivatussa uhrikuopassa paloi tuli.

Sika nostettiin tulen vieressä olevalle teuraspölkylle ja Väinö iski sitä miekallaan. Tapporauta katkaisi karjun kaulan. Vanha akka toi maljan, johon antoi sian veren valua. Veri sekoitettiin pontikkaan ja pakanallisen ehtoollismaljan annettiin kulkea suusta suuhun. Väinö joi verta, se toi joulumielen.

Verta kaadettiin uhrituleen ja Suureen tammeen ja jumalia esittävien puupatsaiden juurelle. Muistettiin jokaista kuollutta sukulaista ja ystävää.

Yhdessä laulettiin, syötiin uhritulella paistettua sikaa, annettiin lahjoja ja juotiin. Loputtoman pitkän yön jälkeen vain Väinö oli hereillä näkemässä, kun heidän rituaalinsa oli tuottanut tulosta ja aurinko kipusi vaivoin taivaanrannan ylle.

”Elias, teidän vuoronne!”

Elias havahtui kuvitelmistaan ja valmistui astumaan näyttämölle.

Teksti: Mike Pohjola. Näyttelijä: Lauri Kukkonen. Kuvaaja: Mikael Rydenfelt. Toimittajat: Katariina Norontaus ja Tuomo Karhu.