Joulukalenteri, osa 25: Häätö

Ehkä hänen olisi yritettävä varastaa jotain arvokasta?
Ehkä hänen olisi yritettävä varastaa jotain arvokasta?

Maria Vass tuli Tuomaan-päivänä kotiin hänen ja äitinsä jakamaan pieneen hellahuoneeseen. Talon omistava kauppaneuvos Gabriel Gestrin poistui juuri Turun loskaisille kaduille. Oven viereen rengit olivat asettaneet kaksi mäntyriukua perinteiseksi jouluristiksi.

Vanha ja keuhkotautinen Pirjo Vass ei pitkään pystynyt puhumaan mitään, sillä hengittäminen oli vaikeaa ja katkesi usein yskänpuuskiin. Maria keitti äidilleen vadelmanlehdistä teetä, mutta senkin juominen oli vaikeaa.

Lopulta Pirjo-äiti sai sanottua: ”Kauppaneuvos itte tahto meijät ules viimistän kolmem päiväm pääst.”

”Ai jouluaatton? Mist mee sul kortteeri siihe mennes löydetä?”

”Mää menen kadul kualema, Marja. Mää en nää enää ens vuat.”

”Et varmast joudu sairaana huutolaiseks”, suuttui Maria. ”Mää järjestän sunt johki yäks!”

Äiti ei pystynyt vastaamaan, sillä yskä vei taas hänen voimansa.

Maria marssi suoraan Hellmanien taloon, josta oli viime viikolla saanut potkut.

”Rouva Hellmanni?” hän sanoi porstuassa.

”Mitä Maria haluaa?” kysyi Hellmanska jäätävästi.

Maria yritti hillitä äkkipikaista luonnettaan ja kunniantuntoaan ja puhui niin nöyrästi kuin osasi. ”Meijät häädetään ens viikol meijän kodist. Äiti kualee keuhkotautii jos se ei pääs hoito. Eikä mullo rahaa pan sitä lasarettii.”

”Minä leivon nyt piparkakkuja”, vastasi Hellmanska.

”Eik rouva Hellmanni vois viä harkit? Mää lupaa ol nii nöyrä ku tartte.”

”Minä en halua, että taloni piiat synnyttelevät minun pojalleni äpärälapsia.”

”Ai mää vai? Mist tee semmost saitte päähänne?” sanoi Maria ja muisti sitten esiintyä nöyrästi: ”Mää meinaan, et mää käyttäydyn kaike siveyden mukasest teijän talos, rouva Hellmanni.”

”Olkoon”, Hellmanska vastasi. ”Koeaikasi voi jatkua. Onhan nyt sentään joulu. Mutta äitisi pitäköön huolen itsestään.”

”Kyllä, rouva Hellmanni”, sanoi Maria yrittäen peittää vastenmielisyyttään. ”Tattis. Jos mää koitan laittaa äitin lasarettii jouluks, ni voisink mää saad sevverra förskottii?”

”Maria ymmärtää varmasti, että minä en tee hyväntekeväisyyttä”, Hellmanska vastasi ja palasi keittiöön. ”Maria voi ensi töikseen luututa omat märät jalanjälkensä.”

Maria niiasi jälleen nöyrästi. Ehkä hänen olisi varastettava jotain arvokasta?

Teksti: Mike Pohjola. Näyttelijä: Lauri Kukkonen. Kuvaaja: Mikael Rydenfelt. Toimittajat: Katariina Norontaus ja Tuomo Karhu.