Neljäntenä adventtisunnuntaina arkkipiispa ja arkkipiispatar Tengström laskeutuivat kirkon rappusia pormestari Sacklénin luokse. ”Hyvää päivää, herra pormestari”, sanoi arkkipiispa.
”Odota, Jakob”, sanoi pormestari silinterihatussaan ja minkkiturkissaan. ”Mitä tuolla tapahtuu?”
”Te voitte estää joulun rappeutumisen takaisin pakanoiden keskitalven juhlaksi”, sanoi arkkipiispatar, eikä huomannut torilta tulevaa aavemaista löyhkää.
”Ajatelkaa, jos tulevaisuudessa joka kodissa uhrattaisiin sika Kristuksen syntymän kunniaksi”, arkkipiispa sanoi. ”Ja joulun alla täällä Tuomiokirkon vieressä kaupiteltaisiin kuusipuita koteihin vietäväksi ja kaupat tyrkyttäisivät namusia ripustettavaksi niiden oksille!”
”Älä liioittele, Jakob”, sanoi pormestari. ”Mutta katsokaa nyt tuonne!”
Pienet lapset itkivät ja vähän isommat juoksivat selittämättömän hulluuden valtaamina katua kirkolle päin. Aikuiset tanssivat kuin huumattuna, nauroivat ja lauloivat synnillisesti. Kaiken keskellä oli jotain outoa, joka muistutti suurta, epämuodostunutta eläintä.
”Iä!” huudahti arkkipiispatar. ”Mikä on tuo muodoton ja kaamea asia?”
”Ei sentään täällä”, arkkipiispa henkäisi. ”Paholaismaista!”
”Kuin jonkinlainen metsän musta pukki”, sanoi pormestari. ”Mutta härän kokoinen.”
Korttelin päästä heistä kulki todellakin jotain ikiaikaisen pahuuden täyttämää. Neljä jalkaa sillä oli kuin eläimellä, ja pitkäkarvainen turkki. Sen häntä oli jäykkä ja pitkävartinen ja sen nenä kuin kirottu kirveenvarsi. Kammottavinta olivat sen suhteettoman pitkät sarvet, jotka osoittivat kauas taivaaseen kuin pilkaten Jumalaa.
”Ei voi olla”, arkkipiispa toisti. ”Joulu-Bucki!”
”Minun kaupungissani! Ja julkisesti!”
”Onkos täällä kilttejä lapsia?” kysyi vuohen peräpää Hellmanien rengin Juuttaan äänellä.
Rahvas kiersi kammottavaa Joulu-Buckia antaen sille lahjoja ja laulaen lauluja. Yksi lapsista kääri lumipallon ja heitti sillä pormestarin majavanturkkista silinteriä. Hattu lensi lumikinokseen.
”Se oli viimeinen pisara!” huusi pormestari. ”Me kiellämme tässä kaupungissa joulupukit ja tähtipojat ja joulukuuset ja joulukinkut.”
”Hienoa”, arkkipiispa sanoi katsoen nimettömän kauhun täyttämänä kirkon portaita lähestyvää Joulu-Buckia.
Teksti: Mike Pohjola. Näyttelijä: Lauri Kukkonen. Kuvaaja: Mikael Rydenfelt. Toimittajat: Katariina Norontaus ja Tuomo Karhu.
