Segerstam Malmön oopperaorkesterin luotsiksi
Leif Segerstam on valittu Malmön oopperaorkesterin ylikapellimestariksi. Suomalainen aloittaa uudessa tehtävässään vuodenvaihteessa.
Segerstam (s. 1944) seuraa Malmön oopperaorkesterin luotsina Joseph Swenseniä, jonka pesti päättyi aiemmin tänä vuonna.
Leif Segerstam on ollut aiemmin lukuisten orkestereiden musiikillinen johtaja Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa. Kotimaassa hän johti Helsingin kaupunginorkesteria 12 vuotta.
Eksentrinen Segerstam on myös maailman mitassa tunnetuimpia Pohjoismaiden kapellimestareita. Hän on niin ikään tuottelias säveltäjä.
- Segerstamilla on valtaisa kokemus, fantastinen tekniikka ja aito musikaalisuus, kuvailee Malmön oopperan toimitusjohtaja Bengt Hall.
Segerstam työskentelee Malmön oopperaorkesterin ylikapellimestarina heinäkuuhun 2015. Kotimaassa hän toimii Sibelius-Akatemian orkesterinjohdon professorina.