Joulukalenteri, osa 4: Lisbeth

Elias meni pihan kautta kotiin.
Elias meni pihan kautta kotiin.

Aninkaistenmäellä Elias Hellman hyvästeli arkkipiispan ja suuntaansi kotiinsa. Juutas-renki harjasi hevosia ja hänen vaimonsa Kaarina-piika hakkasi hellapuita. Lehmät olivat jo tiiviisti lämpimässä navetassa, mutta koira ja lampaat olivat vielä ulkona.

Pihalla äiti keskusteli tiukkaan sävyyn jonkin vanhan muorin kanssa. Äiti nyökkäsi sisään kiiruhtavalle Eliaalle.

Vanha muori oli noitana ja parantajana tunnettu Karva-Pirjo. Hän oli kuolemansairas eukko, joka löyhkäsi linimenteille ja saastalle niin, että Hellmanska puhui hänen kanssaan kolmen askelen päästä.

”Ekste vois harkita viäl?” pyysi Pirjo.

”Pirjo on saanut vastaukseni”, Hellmanska sanoi tylysti.

”Mut ei hänel mittä muitakan töit ol!”

”Se ei ole minun ongelmani”, Hellmanska sanoi ja viittasi kädellään vierasta poistumaan pihastaan. ”Hyvää joulun odotusta.”

”Sitä samma”, sanoi Karva-Pirjo ennen kuin yskänkohtus katkaisi hänen puheensa. Hän laahusti pois pihasta. Hellmanska katsoi vanhaa naista paheksuen ja ilmaa nenäliinallaan puhtaaksi leyhytellen. Kas, kun eivät ole vielä polttaneet tuota noita-akkaa elävältä, hän ajatteli.

Elias meni pihan kautta kotiin ja heitti pitkän ruskean takkinsa naulaan.

”Kotona ollaan”, hän ilmoitti.

Eliaan nuori sisko Lisbeth tanssahteli iloissaan vastaan ja tuli halaamaan veljeään.

”Voi Elias, minä olen nii-hiin onnellinen!”

”Oletko sinä rakastunut?”

Lisbeth piti kiinni kermanvalkeista hameenhelmoistaan ja pyörähteli ympäri. ”Ehkä”, hän sanoi ja punastui.

”Kehen, Lispetti?”

”Lupasin, etten kerro.”

”Minulla on vain yksi kysymys”, sanoi Elias.

”Kerro, veli.”

”Onko se Ruuneperi?”

”No eei!” sanoi Lisbeth ja esitti oksentavansa.

”Onko se joku hänen roikastaan? Lönruutti tai Snellmanni?”

”Ei ole! Ei varmasti.”

Pahimmassakin tapauksessa Lisbeth oli rakastunut johonkin köyhään nuoreen ylioppilaaseen tai upseeriin, Elias ajatteli. Mutta kyllä äiti sen lopulta hyväksyisi. Parhaassa tapauksessa Lispetillä jokin rikas, vanha aatelismies, jonka vaimo kuolisi aivan pian.

”Sitten minulla ei ole mitään sitä vastaan.”

”Ihanaa, kiitos Elias!” sanoi Lisbeth ja halasi vielä veljeään.

Teksti: Mike Pohjola. Näyttelijä: Lauri Kukkonen. Kuvaaja: Mikael Rydenfelt. Toimittajat: Katariina Norontaus ja Tuomo Karhu.